27.5.2014

Iiron näyttö: Opastus Tawast Golfilla

Tästä opastuksesta jäi kyllä superhyvä fiilis! Kaikki alkoi siis viereisestä kuvasta, kun emme Paulan kanssa löytäneet parkkipaikkaa ja saimme luvan kanssa parkkeerata pikkuruisen Micran Managerin paikalle. Tuli aika Boss fiilis heti alkuun! :D

Opastus alkoi rennosti, mutta yksi asia jäi puuttumaan (varmaan siksi että me kaikki tunsimme toisemme), itsensä esittely! Tämä on kuitenkin tässä tilanteessa jopa ymmärrettävää. Tulevaisuuden opastuksia varten kuitenkin ajattelin mainita.
Alkuun Iiro kertoi Tawast Golfin historiasta, ei kuitenkaan liian pitkäveteisesti. Siitä suuri plussa. Jo alkumetreillä näki, että tietoa löytyy kun on ollut jo jonkin aikaa töissä kyseisessä firmassa (vuosia? :D). Tästä jatkettiin eteenpäin puttialueelle, kentälle ja rangelle lyömään palloa. Puttialueellakin oli pientä kisailua, jonka Zenja vei!


Zenjan puttikisan voitto. Virallinen kättely! :D

Kentällä kävelyä


Jos tulee hätä kesken kierroksen


Rangella!
Laitan tähän plussia ja myös miinuksia, jos edes keksin yhtään.

+ Ehdottomasti katsekontakti yleisöön, ei luettu suoraan paperilta
+ Kattava tietopaketti golfista harrastuksena
+ Näki ihan konkreettisesti kun pelaajat löi kentällä
+ Huumorintaju
+ Auttavaisuus rangella
+ Osasi vastata kysymyksiin hyvin
+ Tarkkaili kentällä ympäristöä ettei häiritty pelaajia
+ Asiantuntevuus

- Itsensä esittely alussa
- + Sähläys papereiden ja taskujen kanssa. Plusmiinusnolla :D Se oli aikas söpöä hahahha.

Kiiiiiitos Iiro!
 
 

1 kommentti:

  1. Kiitos palautteesta Sari! hyvä että viihdyit ja hyviä kuvia otit! Tosissaan oli niin pirun kylmä, että paperit ja tavarat lenteli(ja hieman jännittikin) =) =D Täytyy muistaa aloittaa opastus kunnon esittelyllä! Sekä lopettaa Opastus jämäkästi.
    Ja hienoja lyöntejä sinultakin nähtiin! Niin ja aloitin Tawast Golfilla töissä viime Toukokuussa.

    VastaaPoista