So make the most of it.

Huoh, presidentinvaalit, huoh!

2012-01-27T00:46:00.000+02:00

Nala nukkuu söpösti. Kieriskelee lattialla, venyttelee ja nukahtelee vähän väliä. Miten voikaan jokin olla noin söpö? Ja miten se voi olla mun oma? 3 ja puolivuotta, olen silti hämilläni tuon koiruuden söpöydestä. Se on mun paras kaveri, ylivoimaisesti. Mun on pakko laittaa tähän kuva siitä. Koska söpöys.

Presidentinvaalit... Kaikki puhuu siitä. Tai pikemminkin haukutaan kumpaakin ehdokasta ristiin. Fiksua :D Itse en ryhdy tähän, en todellakaan. Kävin kapinallisesti laittamassa tyhjän lapun boksiin. Kyllä, saatte moittia. Mussa elää pieni kapinallinen ja osoitan sen tällä tavalla. En luota politikoihin, enkä myöskään heidän lupauksiinsa. En edes usko ääntenlaskijoiden vilpittömyyteen. Nykyaika on niin tätä, kaikki pyörii rahan ja maineen ympärillä. Ihmisiä huijataan jatkuvasti syömään tätä ja tota, koska on mukamas terveellistä. Ihmisiä huijattiin ottamaan sikainfluenssa -rokote ylenpaattisella hypetyksellä, vaikka lääkettä ei oltu edes kunnolla testattu. Ja miten siinäkin kävi? Narkolepsia.

Joten mua ei ihmetyttäisi vaikka demokratiakin olisi yksi iso huijaus, jossa ihmiset luulisivat itse päättäneensä asioita, kun oikeasti eivät. Mut se on vain mun mielipide. Enkä mainosta sitä juuri sen takia, että joutuisin juurta jaksaen jokaisen kanssa väitellä asiasta. Se vasta olisikin tylsää!

Ohhoh, tein kauhean saavillisen kanasalaattia. Sekin oli aikamoisen taistelun takana, kun kaupassa mamma ja vartija rupesi juoksemaan mun perässä. Kauppa oli menossa kiinni ja juoksentelin ympäri ämpäri toivoen että löytäisin jostakin kanaa. Empä saanut muutakuin häädöt ja siitä sitten lähikauppaan kanaa ostamaan.

Kriminaali kuittaa.

Missä mennään 2012?

2012-01-25T14:29:00.000+02:00

Voi ei! Olin ihan unohtanut pienen blogini tänne uumeniin. Niin paljon on sattunut ja tapahtunut että en ihmettelekään!

Ensinnäkin voisin selittää sen kuinka tää blogi on ollut mulle eräänlainen henkireikä. Purin tänne sellasia asioita joita en muille oikein puhunu, ja muutenkin kaikkea turhanpäivästä, koska en viitsinyt niistä kaikille höpötellä. Itsensä purkamiseksi tätä voisi kutsua.
Nyt kun olen tavannut H:n, ei oo mulla ollut kauheesti tarvetta oo tälle blogille ollut. Pystyn puhuu H:lle niin paljon kaikkea maasta taivaan välillä et en itsekään sitä käsitä. Ja kyllä, meillä menee hyvin vaikkei olla mihinkään astetta vakavammiksi ryhdytty. Otetaan rauhassa ja naatiskellaan toistemme seurasta. H oli juuri kaks päivää täällä mun luona ja käytiin kylpylässäkin. Ah mä tykkään tästä miehestä! :)

Ja hyviä uutisia jatkuu. Sain toisen duunin mitä olen tässä jo aika pirun kauan hakenut. JO OLI AIKAKIN! :D Pääsin isoon ruokakauppaan myymään liittymiä, nettejä, puhelimia... Parasta. Rakastan tekniikkaa. Josta itsekin päädyin ostamaan N9 puhelimen, tää on aika himmee..

Pähkinänkuoressa: I love my life. Mulla on täällä jo paljon kavereita, kolleegoitakin jotka soittelee mua aina parille (niinkuin eilenkin) ja kaikki tykkää Nalastakin. Elämäni paras asia oli muuttaa tänne! Mutta mun päässä myllää totutusti ajatus: Minnes seuraavaksi? :D

Ei hätää, en mä ihan vielä täältä ole muuttamassa!
Kuvat: weheartit.com

Todellisuus Helsingissä.

2011-12-31T16:39:00.001+02:00

No mutta hyvää päivää. Olin tosiaan Helsingissä muutaman päivän, ja tuloksena sain puolet kavereista suuttumaan mulle. How nice?

Kaiken piti mennä hyvin, nähdä kavereita eikä pitää hoppua yhtään minnekään. Vähän kuin lomailla. No ei tietenkään. Kaverit soittaa mulle peräjälkeen että millon nähdään. Sanoin suurimmalle osalle, että nyt ei pysty, olen buukannut jo aika pahasti täyteen tämän reissun. Silti ahdisti, sillä kaikki yritti pompottaa mua eri suuntiin ja mun olisi juostava kaikkialla kiireaikataulun kanssa. Ja vielä Nala mukana. Moni oli nähtävästi unohtanut sen, että mulla on näköjään Helsinki täynnä ihmisiä jotka tahtovat mua nähdä.

Puhelimessa eräs kaverini sanoi "Perkele miksi et ilmottanut että tulet Helsinkiin! Kyllä sun mulle olis pitänyt ilmottaa! Hei kamoon se olen minä!". Njep, ja noin sanoo 20 muutakin kaveria. Eli kun olen tulossa Helsinkiin niin mun olisi vietettävä edellinen päivä puhelimessa, VAIN jotta voisin ilmottaa kaikille henkilökohtaisesti olevani tulossa kaupunkiin. Loistavaa.

Ja lisäksi reissusta teki täyden paskan se, että unohdin puhelimen kaverini luokse joka meni nukkumaan. Hakkasin sen ovea ja ramppasin parin metropysäkin väliä että saisin sen, mutta ei. Sille päivälle oli taas niin paljon ohjelmaa. Kaverit suuttuivat kun en vastannut puhelimeeni ja isä oli myös hyvin ihmeissään kun meidän piti mennä isovanhemmilla käymään. Lopulta sain puhelimeni joskus 21-22 välissä kun tuo kaveri oli lähdössä töihin. Ja puhelimesta sato haistatteluviestejä. Meni ihan kuin elokuvissa.

Sitten mulla loppukin akku. Laturi oli tietenkin jäänyt Tampereelle ja siinä sitä sitten oltiin. Kaikkien vihaamana ja vittuuntuneena.

Jos multa kysytään, niin okei, tää reissu ei ehkä mennyt ihan niin kuin piti. Pyydän anteeksi ja olen pahoillani. Mut aika naurettavaa käytöstä suurimmalta osalta ja joita vielä luulin hyviksi ystäviksi. Mua ei tee kyllä vähään aikaan mieli astua jalallakaan Helsinkiin. Harmi vaan et H asuu siellä.
Kuvat: weheartit.com

Joulu on taaaaas!

2011-12-23T18:21:00.000+02:00

Työntäyteinen jouluhuuma on alkamassa. Aloitin sen tänään lenkittämällä Nalaa Dexterin ja Aadan seurassa. Ajettiin Maijan kanssa urheilupuistoon ja käytiin 2-3 tunnin mittaisella kävelylenkillä. Koirat oli innoissaan vapaana, mikä mua aluksi pelotti, sillä en ole Nalaa aikoihin vapaana lenkittäny. Onneksi kuitenkin Nala oli niin loistava wuffe, että totteli mua. Propsit siitä tytölle, se oli erinomaista! Olin ihan ylpeä hänestä koko kusimatto episodin jälkeen! Nyt se kuorsaa tuolla eteisessä aivan uupuneena. Hähä, makkara on virallisesti väsytetty.

Matkan puolessa välissä oli pieni majapaikka, jossa omakotitalon pohjakerrokseen oli rakenneltu kahvio. Se oli niin kodikas, että siellä olisi viihtynyt kuka vaan. Omistajat olivat taasen todella ihania, mikä teki tästä vielä upeemman reissun. Se avoimuus, ihmisläheisyys ja lämminhenkisyys oli pienimuotonen shokki tälläselle pääkaupunkilaistytölle. On hienoa tajuta, että tuollaisia ihmisiä vielä on. Päätimme Maijan kanssa, että teemme tästä meidän oman tradition, kerran viikossa.

Äsken kävin hakemassa postissa äidiltä ja tädiltä joululahjoja. Kuvassa näkyy: äiti oli postittanu kauhean kasan pikkupaketteja ja täti laittanut ison kirjeen. En malta odottaa että työvuorosta tullessani tänään saan ne avata!!

Lisäksi kävin ostamassa itselleni jouluaterian: kinkkua, porkkanalaatikkoa, palapaistia ja täytekakku ainekset. Kyllä, huomenna teen sen kauan himoitsemani valkosuklaa-limebanaani kakun. Nalalle ostin myös herkkuaterian.

Vaikka vietän joulun yksin Tampereella työnmerkeissä (23, 24, 25 ja 26pvä), oon aivan innoissani. H tulee tänne 26 pvä ja 27pvä lähdemme köröttelemään Helsinkiin.

Ihan loistava joulu!!

<3 MERRY X-MAS TO EVERYONE <3

Kusimattotarina.

2011-12-18T06:20:00.000+02:00

Kerronpa tässä teille tarinan. Tarina, joka sijoittuu oikeaan elämään ja koiran omistamisen ihanuuteen. Nää on näitä harvoja hetkiä, kun oikeasti voisi &!¤%#@½()!&#/(# koiran. :D

Kaikki lähti siitä päivästä kun siivosin kämpän perusteellisesti. Hyvää tarkoittaen hinkkasin kaikki kaakelit, lattiat ja kolot puhtaiksi. Tiskivuorestakin oli jäljellä vain fairyntuoksuinen harja. Olin ylpeä, joten istahdin karvattomalle sohvalleni ihailemaan jälkeäni - kumpa vain saisin sen toisen duunin niin voisin sisustaa. Tästä tulisi loistava kämppä. Ja sitten...
Nala kävelee mua katsoen punaselle matolle ja lurauttaa protestipissat. Kokoaika katse minussa, ja meinasin räjähtää. EI OLE TODELLISTA!

Okei, tyydyin koiranomistajan kohtalooni ja menin maton kanssa suihkuun. Heti maton kastuttua se rupesi painamaan aivan tajuttomia määriä: suihkussa käyminen kehkeytyi minun ja maton väliseksi painimatsiksi. Vaikka hinkkasin fairya ja kaikenmaailman shampoita, ei se haju millään lähtenyt. Tilakin oli sen verran pieni ettei siellä mahtunut kunnolla mitään tekemään. Lopputuloksena koko matto haisi kuselta. Well done.

Pari päivää se haisi mun kylppärissä, kunnes vittuunnuin kun haju ei kadonnut millään ja heitin sen parvekkeelle. Toivoten että se haju jotenkin taianomaisesti katoaisi. Vaan ei. Seuraavan kerran partsin oven avatessani, ihmettelin sitä kusen hajua. Ja että miksi mun parvekematto oli märkä? No sehän selvisi. Kaikki se kusivesi siitä olkkarin matosta oli valunut ja tarttunut siihen parvekemattoon. Laitoin hanskat käteen ja taittelin ne sellaseen jättimäiseen muovikassiin. Nää matot lentää niin roskiin.

Nyt sitten töistä tullessani, ja H:n kanssa puhelimessa puhuessani menin tupakalle ja kappas. Se kusivesi oli lähtenyt valumaan sen muovikassin läpi lattiaa pitkin. Nyt riitti! Sanoin H:lle, että nyt on tilanne tämä että on hankkiuduttava eroon näistä matoista. H nauroi mulle täyttä kurkkua puhelimessa, että kuinka iso kusireaktio tästä mattohommasta onkaan tullut. Mä en vieläkään käsitä miten se ei voi pitää mua hulluna? :D

Opetus: Älä ikinä anna kenekään kusta sun matolle. Tai jos annat, niin laita matto postissa määränpäähän.
Loppupäätelmä: Jostakin oudosta syystä silti rakastan koiraani.
Ylempi kuva: weheartit.com

H ja se tunne.

2011-12-16T07:07:00.001+02:00

Oon viettänyt joulunaikaista hiljaiseloa. Sori siitä :D Asiaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta maltan ja kerron päällimmäisistä ajatuksista. Siivosin äsken hullunmyräkällä jääkaapin lattiasta kattoon kauhealla vimmalla.

Me puhuttiin H:n kanssa vähän tästä meidän hommasta mitä me tehdään. Tai mä sen alotin, koska rupesin miettii sitä aivan liikaa. Ja jos mä jotakin mietin, en oikeen pysty jäädä vaan siihen vatvomiskohtaan vaan pakko saada se jotenkin ulos: joko blogiin tai suullisesti. H:n kohalla se on suullisesti aina, jostakin kumman syystä. Se tunne on ihan mieletön kun tuntuu että voi kertoa toiselle mitä vaan, ilman että se pitäisi sua kajahtaneena. Mulle tää on uutta. Mutta pakko myöntää, et on aivan ihanaa kun on sellanen ihminen lähellä.

Vaikka pari postausta sitten kerroinkin kuinka en uskalla päästää ihmisiä lähelle. Kyllä, se on vaikeaa. Jotkut löytää mussa sen aukon, ja jotkut ei. H on sen löytänyt.
Mietin kaikenlaisia asioita mitä tekisin hänen kanssaan. Ollaan suunniteltu keilaamisia, päiväristeilyjä, kaupunkilomia ja joista tullaan kyllä nuo kaikki toteuttamaan. Mä odotan noita hetkiä tällä hetkellä todella paljon, koska musta on ihanaa olla oma itteni. Ja H:n seurassa se on niin luonnollista, olla vaan.

Oon yhtä hymyä, vaikka raha-asiat painaa ja toista duunia etin kuumeisesti tähän rinnalle. Eiköhän se löydy. Ennenkin ollaan tälläsistä selvitty, nyt varsinkin kun on joku ihana kannustamassa. :)

"There's nothing you can do that can't be done
Nothing you can sing that can't be sung
Nothing you can do but you can learn how to be you"
Kuvat: weheartit.com

Sinä.

2011-12-05T05:42:00.000+02:00

Sinussa on jotain, jota ei voi selittää

Sillä sinussa on jotain niin hämmentävää

Sinussa on jotain, jota muut eivät ehkä nää

Välimaasto ja yksi tie?

2011-12-01T06:58:00.000+02:00

Oon kahden tulen välissä. Miten mä pääsen pois?

Joskus sitä toivoo olevansa ala-asteella ja ainut huolenaihe olisi että millon pääsee pihalle leikkimään. Eipä ole enää. Se on jo long gone takana, ja edessä ovat niin sanotut aikuisten ongelmat. Ongelmat, joita ei voi kun sydän ratkasta, mikä tekee siitä entistä paskempaa kun järki ei voi olla pelissä mukana. Tai jos on, niin tunne kyllä vie tässä tilanteessa voiton. Valitettavasti.

Tilanne raastaa mua koska tiedän mitä toinen musta haluaa, kun taas toisesta en tiedä. Tiedän kenet haluan ja mitä. Entä jos hän ei tahdo samaa? Mun ei sitten ole mitään järkeä tuhlata aikaani. Mutta kun mä en tiedä. Enkä yhtään tiedä miten voisin ottaa asian puheeksi. Oon niin syvällä pohjassa tässä tietämättömyydessä, että tekisi mieli huutaa Beyoncen tavoin "Oh, killing me softly and I'm still fallin'".

"Hit me like a ray of sun
Burning through my darkness night
Remember those walls I built
Well baby they are turning down
I found a way to let you in

It's like I've been awaken
Every rule I had to break
It's the risk that I'm taking
I promise you one thing
I ain't never gonna shut you out"
Kuva: weheartit.com

Jauhelihakeitto.

2011-11-30T15:54:00.000+02:00

Pankista en saanut lainaa kun vain puolet mitä tahdoin ja olin eilen työhaastattelussa. Viikon lopussa saan tietää saanko sen paikan. OMG! Jännitetään nyt ja pitäkää niitä peukkuja pystyssä. En jaksa enää tästä aiheesta, koska tein ihansikamegahyvää jauhelihakeittoa karppityyliin!

En tahdo kehua itteeni, mut tää maistuu taivaalta :D Tässä kuvia keiton valmistusmatkasta.

Jauhelihat paistoon ja vesi kiehumispisteessä. Tässä vaiheessa tajusin et vois myös vihanneksia pilkkoa :D

Jeah, mun tappajaveitsi pääsi hommiin.

Niin myös minäkin...

Valmis! :)

Jälkiruoaksi Pigall patukka.

Liekö sattumaa.

2011-11-29T13:25:00.000+02:00

Kun tulet lähemmäksi
Ja tartut käteeni
Sä saat mut sukeltamaan
Yhä syvemmälle silmiisi
Saa koskettaa
Ei voi vastustaa

Ja taas
Kun tulet kiinni minuun
Maailma alkaa alusta
Kun saan olla lähelläsi
Ja palaa halusta
Saa koskettaa
Ei voi vastustaa

Ostanko kakun vai enkö?

2011-11-27T17:30:00.001+02:00

Tuntematon naishenkilö:
Hyi mieti miten huono olo sul tulee kun syöt sen. Jos käyt ostaa sen kakun, sit vedät sen kuitenkin kokonaisena naamaan. Etkä oo kuitenkaa syöny tänää mitää kunnollista, kelaa sitä oloa kun oot syöny sen. Sit sul tulee ihan paska olo ja sit viel huono omatuntokin kun ajattelet et yhyy lihon :D

Sari:
Sä selkeesti tiedät miltä musta tuntuu. mut mitä jos mä rupeen kuntoilee sen jälkee?

TN:
No et sä kuntoile kuitenkaan. Mieti miten upeessa kunnossa oot jos et osta sitä kakkuu ja kuntoilet. Mee ostaa joku patukka niin saat sen himon pois.

Sari:
Mut miten mä pystyn välttää sen pakastealtaan?

TN:
Ajattele et siel on varmaa ollu joku ruumis. Se työntekijä tappo jonkun ihmisen ja säilytti sitä yön siellä pakastealtaassa ettei se haisis ja aamulla ennen ku asiakkaat tuli se hävitti sen. Mieti kans et se joka sen kakun on tehny siel kakkutehtaal salee kävi vessas ennen kuorruttamista eikä varmasti pessy käsiään. Sit kun se kakku lähti sielt tuotannosta kohti sun lähikauppaa, se kerkes sulahtaa siinä välillä ja sit se pakastettiin taas siel kaupassa. Kelaa mikä ruokamyrkytysriski.

Sari:
Nyt mä en enää ikinä nauti Frödingen kakuista.

TN:
Älä huijaa oot niin perso et hetken päästä unohdat kaiken :D

Sari:
Vittuku sun pitää tuntee mut.

TN on eräs kaverini, joka ei tahtonut tulla omalla nimellään esille, sillä hän pelkää että valkotakkiset tulee hakemaan hänet kun keksii tuollaisia sairaita ruumistarinoita.

EDIT.
TN:
Voi ei. Pitäiskö mun sittenkin ruveta kirjottamaan jotain sairasta kauhunovellia?

TN:
"Pakastekakun salattu elämä"

Ylä- ja alamäet.

2011-11-25T06:51:00.000+02:00

Viikko sitten maanantaina sain tyrmäävän puhelun: "Sun täytyy tän kuun viimeiseen päivään mennessä maksaa takuut 1020e. Tästä emme voi joustaa päivääkään."

Meinasin puhelun jälkeen purskahtaa itkuun. Tää ala- ja ylämäki jatkuu kokoaika ja välillä tuntuu etten kestä sitä enää yhtään. Mut sit kelasin. Mulle on tullut vaikka minkänäköisiä vastoinkäymisiä itsenäisyyteni aikana, ja aina olen jotenkin onnistunut tömähtämään jaloilleni, vaikka olisin pudonnut korkealtakin. Sen mahdollistaa tällä hetkellä kaikki mun läheiset ihmiset.

Olen onnekas saadessani ympärilleni näin hienoja ystäviä ja ihmisiä, jotka tukevat ja toivovat mulle parasta. Tällä hetkellä mulla on ne parhaimmat lähimpänä, ja se on onnistunut vain vuosien saatossa. Kun huomenna saan tietää saanko lainan pankista, tiedän tiettyjen ihmisten kysyvän miten sen kanssa kävi. Ja arvostan sitä todella paljon.

Huomista jännittäessä. Soronoo :)
PS. Kuva on vuodelta 2009 ja siinä ystäväni Lissu.
Kuva: weheartit.com

Kaikki tulevat huomiset.

2011-11-22T07:19:00.000+02:00

Mulla on ollut todella hauskat pari päivää. Uskokaa tai älkää, unohdin ihan tän kaiken rahapaskan, joka muuten paisui tässä muutama päivä sitten vielä isommaksi kasaksi (siitä lisää seuraavassa postauksessa). Mulla oli vieras Helsingistä, eikä missään kaverimielessä. Todellakaan :)

Olemme H:n kanssa soitelleet ja jutelleet ahkerasti kesän jostakin lähtien. En ikinä kelannut, että tämä menisi tähän. Ja varsinkaan nyt kun muutin pois Helsingistä, eikä paluuta mulla sinne ole. Oon huomannut kuinka oikeasti rupean tykkäämään H:sta ihmisenä ja siitä kuinka aito hän on. Jotenkin jos me jutellaan, se vaan kulkeutuu aina pisteestä A pisteeseen B ja C ja D ja E ja... No. kyllä te tiedätte. Me tullaan juttuun, on varmaan tiivistettynä tuo mitä yritin sanoa. Meillä on myös samoja arvoja, mutta en tiedä kuinka paljon. Koska mun yksi arvo on todella dominoiva ja tähän mennessä se on raivannut kaiken tieltään: matkustelu- ja seikkailuvietti.

Se raivaa ystävät, perheen ja on raivannut miehiäkin. Mä en tiedä missä olen 5 vuoden päästä, saatan olla Rovaniemellä ruokkimassa poroja tai jopa ulkomailla paistattelemassa päivää. Ja tää asia on fakta, mikään ei pidä mua aloillaan täällä. Ainoa haave mulla on, että löytäisin yhtä vapaan sielun tekemään kaiken tän matkan mun kanssa. Toisinaan mietin, että olen tuomittu tekemään tämän yksin. Silti onnellisena. Jos nyt asettuisin, en olisi onnellinen. Tiedän sen.

Mutta se, että teen kaikenlaista H:n kanssa, kasvattaa mun tunteita häntä kohtaan. Se sinänsä pelottaa, mutta tunnen itseni ja se ei estä mua lähtemästä. Eniten tässä kuviossa ärsyttää oma tunnevammaisuuteni. Saatan ihastua päätä pahkaa, mutta olen valmis jättämään sen kaiken uuden maan tai kaupungin takia. Joten siksi olen harkinnut tätä päätöstä: älä aloita mitään vakavaa. Jos mä alotan, ja jämähdän, mä en ole onnellinen.

Nyt olen onnellinen, ja uskon kaikkiin tuleviin huomisiin.

Kuvat: weheartit.com

Tanssahdellen.

2011-11-15T02:18:00.000+02:00

Huh. Oon saanut inspiraation ruveta vähän treenailemaan. Tällä hetkellä ei maistu oikeen mikään, ei lenkkeily eikä myöskään mikään kuntosali -meininki. Päätin siis kuntoilla jotenkin sillain mikä olisi mieluisampaa mulle - ja päähäni pälkähti tanssi. Ah ja pah. Mikä ihana laji.

Laitan tunnin mittaisen playlistin soimaan Spotifysta (mikä on muuten maailman paras keksintö, kiitos siitä!!) ja annan biisien viedä. Lopuksi huomaan olevani aivan hikinen ja hengästynyt kun oon vaan mennyt tahdissa.

Tää on ihan loistavaa. Oon tehnyt tätä tanssitunnin ohella noin 3 kertaa viikossa. Niiiin kiva tapa treenata!

PS. Meillä on jouluna tulossa locking tanssinäytös. Vähänkö edes pelottaa! :D
Kuva: weheartit.com

Liian lähelle.

2011-11-12T20:02:00.000+02:00

Pelkään päästää ihmisiä liian lähelle. Sen tietävät muutamat ystäväni. Ei sen takia että olisin kertonut, vaan juuri sen takia, että he tuntevat mut. He ovat nähneet kuinka hajalla olen joskus ollut, ja myöskin kuinka onnellinen olen ollut.

Tää pelko on tullut vuosien varrella. Olen ollut sinisilmänen naiivi tyttönen, joka luotti ihmisten hyvyyteen. Kyllä, olen tehnyt virhearvioita ystävyyssuhteissani ja jopa seurustelusuhteissani. Todellinen luonne on monesti tullut esiin ystävyyssuhteen päätyttyä tai eron aikana. Se on jännä kun miettii esimerkiksi pariskuntia, jotka ovat olleet yhdessä vuosikymmeniä. Tunnetko sä silti partnerisi? Voiko kukaan koskaan väittää tuntevansa yhtään ketään? Ihmisluonnon arvaamattomuuksia: mistään ei voi ikinä olla varma. Itse pukisin sen näihin sanoihin "Mikään ei ole ikuista". En ole ikinä törmännyt ikuisuuteen, enkä oleta ikinä törmääväni. Se sana sinänsä ahdistaa, mut joillekin tuo turvaa. Kuinka moni tässä elämässä loppupeleissä elää happily ever after?

Ihmiset joita aikoinaan luulin elämäni tärkeimmiksi ihmisiksi, käyttivät mun heikkouksia hyväkseen mitä olin uskoutunut heille. He käyttivät niitä jopa mua vastaan, vierittääkseen syitä mun niskaan. Yrittäen tietyllä tavalla manipuloida, että minä olin se paha.
Tuo on henkisesti ollut yksi mun pahimmista hetkistä elämässäni. Se kun kääntyy vastaan käyttäen aikaisemmin kerrottuja asioita. Se on vähän kuin matto vedettäisiin alta.

Joten joo, en tykkää päästää ihmisiä liian lähelle. Joskus huomaan, että olen päästänyt ja mun on pakko vaan ottaa etäisyyttä. Niin kuin nytkin.
Kuvat: weheartit.com

Kun häpeä pieksee rintaa.

2011-11-09T04:08:00.001+02:00

Onko menneisyydellä väliä? Oon pohtinut tätä ennenkin, mutta se mietityttää. Jotkut ei sulata sitä, jotkut sulattaa.

"Korkokengissään
Yli sillan kulkee
Kotia kohti vaeltaa
Ja häpeä pieksee rintaa
Häpeä pieksee rintaa"

Joskus toivon ettei ihmiset reagoisi siihen miten yleensä. Toivon välillä, että suihkussa kaikki paha vaan valuisi veden mukana viemäriin, eikä tulisi sieltä ikinä ulos. Eikä tarvisi ikinä kertoa niitä asioita kenellekään. Tähän mennessä olen onnistunut siinä hyvin, kaunistelemalla asioita. Se jää hänelle mieleen. Ja sä vaan toivot sillä hetkellä ettei sua tuomita.

"Jää vaatteet eteiseen
Korvarengas puuttuu
Kaulassa merkki: syyllinen"

Tahtoisin, että siihen suhtauduttaisiin normaalisti, kuin se ei olisi mitään. Tai tällä hetkellä on ainakin yksi, kenen tahtoisin suhtautuvan tähän sillä tavalla. Koska se on osa mua, ja tulee aina olemaan. En saa pyyhittyä sitä pois, vaikka kuinka haluaisin. Mun täytyy vaan olettaa, että silloista mua ymmärrettäisiin, koska se ihminen on kaukana siitä ihmisestä mikä olen nyt. Mulla ei itselläni ole enää vaikeuksia hyväksyä sitä, mutta monella muulla on. Se tapa jolla ihmiset mua katsoo ennen ja jälkeen kun olen kertonut, on karmaisevan erilainen. Tahtoisit palata siihen ennen -katseeseen, mutta jälkeen -katse on enää jäljellä. Kun katsot sellaista ihmistä silmiin, kellä on tuo jälkeen -katse, tahtoisit vaan vajota maan alle.

"Kun häpeä pieksee rintaa
Ei henkeä saa
Ja se yksin täytyy kantaa
Liinoihin kääriä, parantaa"

Jokerit.

2011-11-08T17:54:00.001+02:00

Arvostan. Enkä kadu hetkeäkään, että olen koko pienen ikäni kannattanut Jokereita <3

You beat me at my own game.

2011-11-04T14:10:00.004+02:00

I like to think that I'm a pretty good kisser
I like to think I maybe broke a few hearts
But since I met you I'm a victim of disaster
I like to think I got it down to an art

So, here's where the problem starts
You're shitting on my heart
Oh, I can't take it
Again and again and again

I like to wake and go to bed around whenever
I like to maybe come and go when I choose
But now I'm waiting for a text, call, whatever
What's gotten into me, besides you?
You're like a rush, you're like a drug, it's just the sight of you
I like to think that I could kick you but it's what you do
You knew we could be
What's the lord think of me
For being so fucking weak I find it hard for me to breathe

So here's where my story ends
I got to make amends
I let me down
Again and again and again and again

All I wanted from you
Was a night, maybe two
You beat me at my own game
No it's not okay
I'm the one that's missing out
All I needed to do
Was get just a taste of you
And now I'm sick all in my head
You poisoned me instead
Trust me, trust me, I think I got heartbreak down

Kuka on kaveri ja kuka ei?

2011-11-02T05:51:00.005+02:00

Haa. Raha tuottaa mulle vieläkin päänvaivaa. Sain juuri maksettua vuokran, onneksi. En halua tätä kämppää ainakaan menettää. Siitä tuli hyvänolon tunne. Mulle jäi vähän rahaa jäljelle, mut ajatus seuraavasta palkkapäivästä 15pvä lohduttaa. Siitä kaikki raha jää mulle suoraan käyttöön ja voin jopa ostaa jonkun kivan paidan. Tai vaikka farkut. Uudet farkut tai kivankuvioiset sukkahousut voisi olla aika jees. Kuitenkin, työnhaku jatkuu kovalla tahdilla. Tuntuu jotenkin nyt että kukaan ei oikeen oo kiinnostunut palkkaan mua. Ehkä se vielä natsaa, toivottavasti pian, niin voisin laittaa noi makaroonit jonnekin kaapin perukoille ettei mun tarvis enää nähdä niitä. Arvatkaa vaa maistuuko mulle pasta tämän kaiken jälkeen? Joo ei ehkä.

Mulle tuli mieleen tässä kaiken keskellä ystävät. Oi ne ihanat. Oon huomannut tänne muutettuani ketkä ovat niitä niin sanottuja oikeita ystäviä. Se harmittaa, mutta myös selkeyttää ajatuksia. Kaikki eivät säily läpi elämän, se on vaan raaka totuus. Ystävä, jonka luulin että pitäisi muhun yhteyttä ahkerasti tänne muutettuani, ei ole pitänyt. Minä yritin vähän aikaa pitää, mutta kun huomasin etten saa asiaan vastakaikua, päätin luovuttaa. Sen sijaan muutamat ystävyssuhteet ovat vahvistuneet. Jännä nähdä esimerkiksi vuoden päästä, että missä mennään. Kuka on kaveri ja kuka ei? Tähänkin liittyen tein facebookiin täyssiivouksen. Poistin kylmästi kaikki keihin en ole vuosiin ollut yhteyksissä, jättäen periaatteessa keskeisimmät ihmiset tilalle. Se onnistui. Poistin noin 60-70 kaveria ja olin aika tyytyväinen sen jälkeen. Mua ei kiinnosta heidän ajatukset siitä, että "kelaa Sari poisti mut facebookista!!". Miten noin voidaan edes ajatella kun ei olla oltu yhteyksissä vuosiin? Hei haloo.

Ja ironista on myös jotenkin se, että kun muutin Tampereelle niin tapasin miehen Helsingistä. Eniten mua hämmentää, miten voin olla ihan omaitseni hänen seurassaan. Se fiilis, ettei tarvitse miettiä minkälaista läppää heittää, vaan voi ihan ronskisti olla oma härski itsensä. Voin nauraa huoletta. Jotenkin se kuitenkin pelottaa. Ajatus siitä et oon näinkin avoimena ihmiselle ketä olen tuntenut vasta muutaman kuukauden, on kauhistuttava. Tosin, tuntuu että ensimmäistä kertaa olen tekemisissä myöskin miehen kanssa joka on samanhenkinen kuin minä.
Kuvat: weheartit.com

Reilut kympit.

2011-10-31T20:19:00.001+02:00

"Jaffa: haist vittu
Sari: pakko haistaa ku sielt päi tuulee
Jaffa: haist vittu lisää
Sari: pakko haistaa ku sielt päi tuulee lisää
Jaffa: vittu tukehdu"
-15 vuotiaat messengerissä
Oon tuntenu sut reilu 10 vuotta. Ja still going strong.

Pelon ajatukset.

2011-10-31T04:59:00.001+02:00

Pelko, yksi asia mikä estää uuden oppimisen. Myöskin uuden ihmissuhteen kehittymisen. Tuo sana pätee lähes kaikkeen.

Mikä siihen neuvoksi, jos pelottaa niin paljon, ettet uskalla mennä eteenpäin? Et uskalla ottaa sitä yhtä askelta vähän edemmäs, vaikka se loppupeleissä vaatisi vain niin pienen liikkeen. Pelko siitä, että sun täytyisi kertoa jotakin sellasta mitä et ole melkeinpä kenellekään pystynyt kertomaan. Se, että olet hetken aikaa kuin avoin kirja johon kuka vaan voisi piirtää sen aikana, on toisinaan mahdoton ajatus. Sellasia hetkiä tulee eteen vähän väliä, mutta olen aina selvinnyt niistä. Joko luikertelemalla tai juosten kauas pois.

Nyt mulla on joko mahdollisuus juosta todella kauas pois, tai sitten vaan voittaa mun pelko. Juokseminen olisi se mitä yleensä tekisin, tällä kertaa kuitenkin epäröin. Harkitsen jopa pelkoni voittamista, mikä on positiivinen merkki tottakai. Minkä takia se on vasta epäröinnin alueella, on mulla tiedossa. Tuomitseminen. Ihmisten yksi julmimmista tavoista, joka on yhtälailla verrattavissa eläinten kiduttamiseen, vain saadakseen itselleen turkis.

Pelko tosin kulkee mun kanssa käsi kädessä kesyttämisen kanssa. Ehkä mua ei ole tarkoitettu kesytettäväksi, tai jos on, niin se vaatii aivan hitonmoista luonteenlujuutta. Ehkä juokseminen pois yhä uudelleen ja uudelleen sai mut tällä kertaa miettimään tätä.

Mitä jos vaan voittaisin pelkoni?

Se kuullostaa niin paljon helpommalta kun sen sanoo ääneen.

"Maybe some women aren't mean't to be tamed. Maybe they need to run free until they find someone just as wild to run with."

- Sex and the City

Kuvat: weheartit.com

Suomenympärysmatka ala Sari.

2011-10-30T16:16:00.002+02:00

Tahtoisin kiertää koko Suomen. Helsingistä käsivarteen asti. Uskokaa tai älkää, se voisi olla ihan huikeaa.

Junalla se tulisi luultavasti aivan liian kalliiksi. Omaan asuinmaahan ei voi ostaa One Country Pass -lippua, joten tämä reissu tulisi todella kalliiksi. Toisaalta, en ole vielä kysynyt asiakaspalvelusta, että onko tälläistä mahdollisuutta Suomen sisällä. Se täytyy ensin selvittää. Jos tämä homma on mahdollista junalla, lähtisin reissuun yksin. Ehkä jopa Nalan kanssa. Ostaisin videokameran ja haastattelisin paikallisia. Tekisin youtube -päiväkirjan mun matkasta ympäri Suomen. Asuminen järjestyisi motelleissa, hostelleissa, hotelleissa ja kavereilla.

Mua kiinnostaa nähdä ne pienimuotoiset kulttuurierot tälläkin. Mitä enemmän mennään ylöspäin, sitä enemmän puhetavat ja jopa ruokatavat muutuvat. Vaikka olemme yhden pienen valtion sisällä, se ei tarkoita että kaikki olemme samanlaisia. En itse henkilökohtaisesti ole esimerkiksi ikinä käynyt lapissa muuten kuin laskettelemassa.

Voisin ihan oikeasti soittaa VR:än asiakaspalveluun ja kysyä tästä asiasta.

Vittu mä sanon jos tää ei onnistu mitenkään. Sit Suomi kusee ja pahemman kerran.
Kuvat: weheartit.com

I'm rising so hiiiigh!

2011-10-28T14:19:00.000+03:00

Väsyneet jutut.

2011-10-27T17:15:00.006+03:00

Kävin sossussa. Sain potkittua itteni vihdoinkin hereille. Mietin hetken, että jos en tänään tässä onnistu niin en voi syyttää muuta kuin omaa saamaamattomuuttani. Tai vaihtoehtoisesti Nalaa. Se on aina hyvä syyttämisen kohde kun se ei itse tajua sitä.

Kirjaimellisesti. Nala on jo 3-vuotias nartuntyllerö, mutta alan jo uskoa siihen ettei se tule ikinä aikuistumaan. Juuri äsken lenkiltä tultuani sain hyvät naurut. Meinasi jo toista kertaa juosta betoniporsasta päin tuossa lähipuistossa. Kyllä, ensimmäisellä kerralla se jopa onnistui siinä: pieni vinkaisu ja matka jatkui. Minä nauroin.
Nyt se äkkäsi takanaan kolme koiraa. Vetäisin kevyesti hihnasta, että jatkaisi matkaa ja niin jatkoikin.. päin betoniporsasta. Viime tingassa kuitenki väisti yhteentörmäyksen, minä taas nauroin. Oon varmaan suht hauska näky lenkeillä kun nauran itsekseni. Hah.

Tänään on hieman väsynyt päivä. Nukuin viisi tuntia (heräsin sinne sossuun, mikä virastotalo menee oikein kiinni klo 13?!) ja nyt sitä ollaan tässä. Parilta kaverilta tuli kommenttia "sul on väsyneet jutut, mee nukkuu :'D". Todisteena kuva. Siispä otan tirsat ja sitten klo 20:45 töihin paimentamaan kaljamiehiä.

PS. Oon päättänyt ottaa tän rahattomuuden positiivisesti: hyvä laihdutuskeino. Joten pää pystyyn, musta tulee timmi mimmi!
PPS. Äidit älkää loukkantuko tuosta keskustelusta. Olin juuri kuunnellut vaippatilityksiä väsyneenä ja juttu lähti lapasesta. Oikeesti äidit on kivoja.
Kuvat: weheartit.com

Stomach, meet butterflies.

2011-10-26T03:36:00.000+03:00

Kuva: weheartit.com

Joten anna mennä.

2011-10-25T15:17:00.003+03:00

"Sä oot kerran jo nähnyt miten tää maailma romahtaa

Ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas

Sä oot kerran jo luullut ettet tuu koskaan toipumaan

Ja silti siinä sä kaikkien mukana huudat kovempaa

Niin mä voin luvata et aina lopulta sä selviit mistä vaan

Ja ihan todella ei ole rajoja kun tanssitaan

Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään

Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää

Joten anna mennä joten anna mennä

Kaunis rietas onnellinen

Sä oot kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään

Ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää

Mut älä unohda että nyt lopultakin on sun vuoro taas

Ja mä voin luvata ettei se satuta kun kaiken pudottaa

Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään

Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää

Joten anna mennä joten anna mennä

Kaunis rietas onnellinen

Kaunis rietas onnellinen"

Krapula pahimmasta päästä.

2011-10-24T23:56:00.002+03:00

Firman kiitosjuhlat oli eilen Turussa. Oli mukavaa kun sai pitkästä aikaa laittautua ihan formal -koodilla. Mun oli pakko ottaa itsestäni kuva, koska harvoin laittaudun näinkin paljon.
Asuuni kuului tämä ihana Ranskasta ostettu mekko, bolero, mustat verkkosukkahousun tapaset sukkahousut ja pidemmät mustat korkokenkäsaappaat. Tukan laitoin kiinni, ponnarin sivulle ja kiinnitin siihen vielä tollaisen mustan kukan. Sain kehuja kuinka tää mekko sopi tosi hyvin mun tukan väriin, joten kait tää oli jotenkin onnistunut asuvalinta!

Ilta oli myös aivan loistavasti onnistunut. Tosin kaikki oli loppupeleissä niin tajuttomassa kännissä ettei mitään rajaa. Mun koulutusryhmäläinen muun muassa sammui bussiin stringit loistaen. Minä taas vaan aivan kaatokännissä heitän huulta ihmisten kanssa. Siellä tarjoiltiin punaviiniä, likööriä, konjakkia, kuoharia ja kaljaa. Eli siis kaikkea, mistä voi saada upean ja muhkean krapulan. Nyt oon aivan rikki. Tärisen ja voin pahoin, välillä jopa oksettaa. Tämä kuuluu elämäni pahimpiin darroihin ja huh hei. Positiivistä on ainakin se, että tutustuin paljon työkavereihini. Lisäksi tutustuin Porin ja Turun pelinhoitajiin, joka teki juhlasta vielä paremman. Loistavan dokattua porukkaa kaikki.

Tälläset masentavat darrapäivät himassa (tänään en ole poistunut sohvalta juuri minnekään) on aika tuskasia. Ajattelen hirveesti kaikkea mahdollista. Missasin myös sossun kun nukuin pommiin, yllärinä. Huomenna olis siis tarkotus sinnekin keräillä itseään. Voi olla, et huominen päivä on kanssa aika tuskallinen. Ihan voittajafiilis.

Mitä siis opin? Älä juo noin montaa eri laatua sekasin, äläkä ole flirtti. Siitä ei saa muutakuin miehiä jotka tahtovat tulla sun luo jatkoille.
Kuvat: weheartit.com

Elämän ironiaa.

2011-10-20T15:59:00.002+03:00

Sossu. Sana joka jakaa mielipiteitä.

Muistan aikoinaan kuinka tuomitsin ihmiset jotka hakivat sossusta rahaa. Samantien lokeroin heidät, enkä perehtynyt asiaan enempää. Mulla oli lukiossa kaveri, joka käytti näitä palveluita säännöllisesti. Itse en ymmärtänyt, enkä jälkeenpäin ajateltuna myöskään halunnut ymmärtää.
Nyt pilkka osuu omaan nilkkaan. Joudun pyytämään sossulta apua vuokranmaksussa. Ja voi tätä elämän ironiaa jälleen :D Jos saisin sen ajan takaisin, niin olisin vienyt lukiokaverini syömään. Tai kuunnellut häntä. Jos vain olisin tiennyt.

Elämän ironiasta puheenollen. Lähiaikoina on mun muutamat entiset poikaystävät ottaneet yhteyttä. Yksi, joka jätti mut toisen muijan takia aivan alussa. Ja toinen, joka petti. Sain älyttömät tyydytykset olemalla heille tyly. En ikinä kostaisi kellekään julkisesti, oon kuitenkin inhimillinen olento jossakin määrin. Mutta se kun he kaiken sen jälkeen kehtaavat tulla mulle juttelemaan, saa mut enemmän kun iloseksi. Ja se että he kehuvat mua, luulevat, että saavuttaisivat sillä jotakin. Jotenkin tulee sellanen fiilis, että "NII-IN, ETTE TIEDÄKÄÄN MITÄ MENETITTE." Tähän loppuun voisin nauraa iljettävän akkamaisesti, muahahhaha.

Perjantaina sossuun ja töihin. Lauantai töitä. Sitten sunnuntaina firman kiitosjuhlat. Mulla on kaksi asuvaihtoehtoa. En tiedä kumman laitan!

"I ain't that little girl no more

Not no more that's for sure

Boy get your ass on the floor"

Kuvat: weheartit.com

Mistä lähtien?

2011-10-16T04:23:00.001+03:00

Häpeäpilkku joka kalvaa mua: mun rahat ei tule riittämään edes seuraavaan vuokraan. Lähdin tänne niin luottavaisena, säästötili laulen. Mitä olen saanut? Kädessä ei ole tällä hetkellä mitään. Säästötili, jonka olin säästänyt juuri tätä varten, meni edellisessä vuokrassa ja olen täysin turvaton. Olo on yhtälailla kun helvetissä, palamassa roviolla. Tarvitsen rahaa, en jaksa enään syödä makaroonia päivät pitkät. En vaan jaksa. En uskalla edes mennä lenkeille, koska pelkään et se kasvattaa mun ruokahalua ja joudun syömään enemmän.

Oon ruvennut miettimään vakavasti vaihtoehtoja. Mun on haettava Kelalta asumistukea ja ehkä jopa ryhdyttävä jakamaan mainoslehtiä, että saisin edes vuokrarahat kasaan. Kerättävä jokaikinen vapaana oleva pullo minkä näen. Pieninki sentti otettava talteen. Mitä teinkään saavuttaakseni tämän? Päätä pahkaa suuntasin vain työhön josta tykkäsin? Ottamatta huomioon sitä faktaa, että töitä ei ehkä irtoakaan? Ei tän näin pitänyt mennä.

Kuvittele se hetki kun olet näin pohjalla, ja tapaat jonkun aivan mielettömän ihmisen. Ihmisen, jonka kanssa tulet juttuun paremmin kuin pitkään aikaan. Muutenkin palaset loksahtelee, etkä voi tehdä asialle mitään. Oot lukossa tunteiden vuoristoradassa: ylös, alas, ylös, alas. Ja sitten hän soittaa. Ihan vaan puhuakseen jostakin tappaakseen aikaa. Se on ihanaa, en kiellä, en todellakaan. En halua menettää tätäkään hauskaa!

Mistä lähtien asiat rupesi menemään todella vituilleen?
Kuvat: weheartit.com

Haastetta :)

2011-10-15T17:40:00.001+03:00

Sain haasteen Maamilta.

Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista faktaa, tapaa tai toivettasi. Lopuksi haasta 5 ystävääsi. Jos minä merkitsen sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän.

1. Olen juuri muuttanut Tampereelle.

2. Rakastan mässäilyä.

3. Minulla on 3-vuotias koiranrääpäle nimeltä Nala.

4. Tuotantokausien keräily on yksi intohimoistani..

5. .. kuin myös tanssi, locking ja popping.

6. Minut palkattiin juuri pelinhoitajaksi.

7. Ja sen takia olen myös peeaa, koska ei ole vuoroja vielä tarpeeksi. Joudun hakemaan asumistukea.

8. ^_^

9. Elämä tuntuu tällä hetkellä kurjalta, sillä joudun katsomaan jokaisen ruoan hinnan sentin tarkkuudella.

10. Ikävöin töitä, tuntuu että tää on nykyään pelkkää lomailua ja se suorastaan vituttaa.

11. Iloitsen pienistä asioista.

12. Tahdon olla positiivinen, mutta välillä se on vaikeata.

13. Olen myös toiveikas, että joku päivä tapaan elämäni miehen. Vaikka olenkin kauhen nirso heidän suhteen.

14. En halua lapsia. Mutta kummilapsen tahtoisin.

15. Enkä myöskään tiedä menenkö ikinä naimisiin.

16. En ole aamu-ihmisiä.

17. Sen takia en välttämättä tulevaisuudessa haluakaan parturi-kampaajaksi. Olen takaisin alkupisteessä.

18. Mietin suht usein syvällisiäkin.

19. Haluan tatuoida itseeni tekstin: "Maybe some women aren't meant to be tamed. Maybe they need to run free until they find someone just as wild to run with."

20. Tykkään haaveilla asioista, ja myös toteuttaa niitä. Muun muassa tämä Tampereelle muutto oli yksi niistä.

21. Tahdon kokeilla vesipallon kanssa veden päällä kävelyä!

22. Olen hypännyt maailman korkeimman benji-hypyn: 220m.

23. Matkustelu on yksi intohimoistani.

24. Maami on ihana. Harmittaa kun ei nykyään niin usein pystytä puhumaan, meillä on niin paljon tekemistä nykypäivänä.

25. Mun oma Samsung Galaxy S on paras <3

Komediaa.

2011-10-07T22:40:00.000+03:00

Kävin katsomassa tällä viikolla elämäni ensimmäistä kertaa stand-up showta. Esiintymässä oli koulutusryhmäläiseni Ville. Eksyimme katsomaan hänen ja kuuden muun showta pieneen kahvilaan, joka yllätysyllätys, oli aivan tupaten täynnä. Se oli positiivisesti yllättynyt kokemus. Nauroin ja viihdyin koko sen kaksi tuntia, sillä hetkellä päätin, että menen uudestaankin katsomaan kyseistä showta.

Samalla mietin (tämäkin kauhean yllättävää), kuinka paljon koomikolta oikeasti vaaditaan. Sä nouset lavalle ja olet siellä yksin, yleisöä varten. Sun täytyy hurmata he, kuullostellen ja eläytyen. Tässäkin illassa kokemuksen vankka ääni näkyi heti ja yleisö mylläsi. Arvostin heidän kekseliäisyyttä. Arjen pienistä asioista he saivat humoristisia, ja kenties sellaisia jotka viihdyttivät niinkin paljon, että yleisö nauraa räkätti.

Tampereella näitä tapahtumia on paljon. Ja aijon ottaa siitä ilon irti. Stand-up komiikka on oikeasti todella hauskaa, jos osaa suhtautua avoimin mielin, eikä mennä sinne asenteella "no vittuku ne on niin väkinäisiä ja keksii kaikesta soopaa". En malta odottaa kun seuraavan kerran pääsen nauramaan.
Kuvat: weheartit.com

300! Ja vähän rahajuttuja.

2011-10-05T21:37:00.000+03:00

Tähän alkuun hehkutan, että tämä on mun 300. postaus tälle blogille. Täällä on nyt siis paljon tekstiä. Hullun kauan olen jaksanut kirjottaa.

Kuitenkin. Asiat alkavat pikkuhiljaa menemään parempaan suuntaan. Sain tuon duunin ja olen nyt virallisesti pelinhoitaja! Vielä on tosin neljän kuukauden koeaika jäljellä, joten siinä on mahdollisuus mokata itsensä. Ei sillä, ettäkö yrittäisin.
Tykkään tästä työstä. En malta odottaa kun pääsen ihan oikeasti tekemään tätä, alku nyt on tätä hiljaiseloa, ennen kuin uudet listat tulee. Niitä odotellessa. Sitä ennen mulla on huomenna ja lauantaina vuoro. Tahtoisin vaan mennä sinne, tää istuskelu himassa alkaa kaatamaan seiniä mun päälle. Ehkä mä olen tulevaisuuden työnarkomaani.

Raha-asiat sen sijaan huolettaa, sillä jouduin edelliseen vuokraan nostamaan säästötilini tyhjäksi. Nyt siellä siis ei ole pennin hyrrääkään, ja jännäilen miten seuraavan vuokranmaksun käy. En kyllä jaksa stressata. Menettäisin muuten koko pääni sitä miettiessä.

Asiat on hyvin. Ja tästä mennään etiäpäi. Oleole! :)
Kuvat: weheartit.com

Kiitos Ville.

2011-09-27T23:32:00.000+03:00

Ville says:

kyllä sä sen saat

ei oo huolta

oot lojaalinen tekemään duunia

ja olet vastuullinen tekijä

ihan helppo homma

Ville says:

lyön mun lottokupongin vetoa

se mitä mä oon sun työpanoksen nähny niin susta on paljon muuhunkin

Ville says:

Se miten oot toiminut ja se miten oot tehnyt asioita merkkaa aina. Vaikka oot vähän blondi välillä ei tarkoita sitä että et voisi asioita tehdä. Sulla on kumminkin kokoajan jotain raudan lämmittäjänä johon voisit lähteä. Minä arvostan suuresti sellaista niinkuin Jykäkin arvosti. Nyt oot siellä ja puuhaat mitä puuhaat mutta ota kaikki irti.

Paskaa paskan perään.

2011-09-25T19:02:00.000+03:00

Harjoitteluilta ei mennyt ihan niin kuin olisin toivonut. Jännitin aivan kamalasti, ja rentouduin onneksi vähän kun lörpöttelin valvojani kanssa. Se oli tosi ymmärtäväinen ja kannustava, mikä oli hyvä. Yleensä miehet onkin tälläisiä. Se sanoi että ilta meni hyvin, mutta jos jotain pitäisi petrata, niin laskuja.

Mut nyt mä oon ihan rikki. En jaksaisi säätää näitä kaikkia juttuja. Mulla on verokortin kanssa kauheat ongelmat, koska en oo vieläkään tiedä pääsenkö tuohon duuniin. Mua ärsyttää aivan sikana, kun ne eivät vaan voi sanoa, että onko musta siihen duuniin, vaan pakko sanoa joka kerta "ei vielä luvata mitään". Vittujenkevät oikeasti.

Keskiviikkona meillä pitäisi olla palaveri siitä harjoitusillasta johon osallistuu haastattelija, kouluttaja ja kyseisen illan valvoja. Jos ne vielä uskaltaa sanoa (varsinkin perjantaina ko tehään sopparit tai ei), että eivät tiedä, mun on luovuttava leikistä. Sanon sillon niille, että mun on maksettava vuokrat ja kaikki, et en voi elää tälläses epätietoisuudessa, sillä muuten siitä tulee verosotku ja sitä en enää uudestaan elämäni aikana tahdo. Vaikken tuota haluis tehä, nii mun on se tehtävä. Eivät tiedä mitä menettävät. Niillä ei ole hajuakaan.
Kuvat: weheartit.com

H-Hetki.

2011-09-23T14:40:00.000+03:00

H-Hetki alkaa olemaan käsillä. Huomenna on mulla harjoitusilta baarissa. En pysty sanoiksi edes kuvailemaan mitä käyn läpi sisälläni tällä hetkellä. Saattaa kuullostaa vähän yliliiotellulta, mutta näin se vaan on. Ihan uusi ala, uudet vaatteet ja kaikki. Tosin fiilis on parempi kuin viime postauksesta. Sen jälkeiset kaksi koulutuspäivää meni paljon paremmin ja fiilis lähteä harjoitusiltaan on paljon parempi. Musta oikeesti tuntuu, että voisin jopa päästä palkatuksi :) Toivotaan ainakin näin.

Tämä päivä menee lähinnä siinä, että käytän Nalaa ulkona ja käyn treeneissä. Sen jälkeen lasken vielä laskuja. Yöllä ehkä sitten pelailen, saadakseni ajatukset pois vähän laskuista myös. Huomenna sitten.. Menen etsimään kaupoista hakaneuloja, jotta voin tehdä tilapäisen lyhennyksen housuilleni (oon kuulemma näiden mukaan pätkä). Pelailen blackjackia itekseni luultavasti monta tuntia, käyn säännöt läpi ja alan valmistautumaan iltaan. Saattaa olla, että mulla tulee pieni sekoamishetki hetkellisesti. Otan kuitenkin rennosti, ei tähän kuole. Korkeintaan voit vaan nolata ittes todella huolellisesti :D Eikä se ole paha, mähän teen sitä jatkuvasti? Joten no worries. Hyvin se menee. Elämä voittaa!

Ja muuten, Maami sai eilen tytön klo 19:06. Tuore äiti on varmasti onnensa kukkuloilla, minä myös hänen puolestaan. Tästä heidän yhteinen taival alkaa! :)

Pelonsekaisin tuntein, palaillaan!

PS. Kuvissa näette mun työasua. Ja jos ihmettelette miksi olen sumentanut toisesta kasvot, nii herranjumala. Se on otettu aamulla ja aamunaama ei oo mitää kivaa kateltavaa..

Pelottaa.

2011-09-20T01:05:00.000+03:00

Tänään on ollut surkein päivä vähään aikaan. Ja myös pitkä, mikä varmaan laukasee tän päivän päättymisen aikamoisena ylireagointina.

Oon ollut hereillä aamusta lähtien. Oon saanut aikaseksi vaikka mitä, kävin kirjastossa säheltämässä esitelmäni koulutusta varten puhtaaksi. Kävin työnantajallani valehtelemassa ja olin koulutuksessa kuusi tuntia. Enkä muistanut syödä yhtään mitään. Nyt vähän aikaa sitten kun tulin kotiin, käytin Nalan rankkasateessa lenkillä ja kävin ostamassa kaksi Saarioisten pizzaa, jotka hotkin alle viidessä minuutissa. Kylminä. Tälläsii päiviä en tahdo lisää. En siis todellakaan.

Mua pelottaa aivan sikana, että vaikka yritän kaikkeni, en saa tota duunia. Tänään meni harjoitukset niin penkin alle, et jäi itseäni harmittamaan ihan älyttömästi. Jostain kumman syystä mun päässä pyörii kouluttajan tänpäiväset sanat "Nyt kestää kauan". Mitä jos mä en oikeasti edisty noissa laskuissa? Mitä jos mä jään vaan jumittamaan? Pelkään sitä, et joudun palaamaan tohon mun entiseen duuniin enkä vaan pääse siitä pois. Täs ois mulla niin hyvä mahdollisuus, näyttää itselleni et mä oikeasti pystyn muuhunki ko tollaseen paskaduuniin. Tätä ei pitäisi heittää hukkaan. Entä jos musta ei ookaan mihinkään muuhun? Miks musta ei oo?

Mä pystyn niin kuvitella sen pettymyksen määrän, jossen saa tota duunia. Luultavasti solvaisin itteäni, kuinka en yrittänyt tarpeeksi. Onneksi mulla on isä, joka on ollu mulle enemmän kuin tukena tässä. En usko et kaverit jaksaisi kuunnella mun paasaamista puhelimessa tästä, mut isä on jaksanut joka kerta kun olen soittanut (jopa kaksi kertaa päivässä). Mulla on maailman paras isä, kun se aina auttaa ja neuvoo mua. Ja kuuntelee. Se on sellanen kelle voin soittaa ihan mistä asiasta vaan. Tänään puhelimessa se kertoi kuinka ylpeä on musta, kun oon päässyt näinkin pitkälle ja että oon todistanut kuinka tahdon voimalla saavutan melkein mitä vaan. Tarvitsin sitä ihan oikeasti. Kiitos isä.
Kuvat: weheartit.com

Jääääräpäisyyttä!

2011-09-18T03:00:00.000+03:00

Partsilla on mukava olla tupakalla. Sisäpiha on hiljainen, varsinkin näin yöaikaan. Parvekkeeni alla on yleensä musta auto, joten en voi karistella siihen, mutta nyt se oli poissa. Kurkottelin kuunnellen hiljaisuutta.
Vaikka olenkin yksin Tampereella, ja tykkään tästä ideasta etten tunne ketään, niin kyllä mullakin on yksinäisiä päiviä. Sellasia, jolloin toivoisin et olisi jokin ihana ihminen valmis puhumaan ja soittamaan mulle. Tai tulla vaikka käymään.

Eniten mua ärsyttää oma jääräpäisyyteni. Se, etten anna edes ihmisille mahdollisuutta, kun tiedän tieyistä tulevaisuuden suunnitelmista. Tämä poika, joka pyysi mua ulos esimerkiksi. Hän osti juuri rivitalon ja remontoi sitä. Ilmaisi selkeästi halunsa asettua ja perustaa perheen. Kavahdin, ja rupesin heti valehtelemaan. Nyt elän omissa omantunnontuskissani, miksi? Miksi piti valehdella? Mikä järki?

Fakta vaan on se, et mä en tahdo tota. Tahdon jotain ihan muuta. En halua perhe-elämää, enkä sitä perus kultasta noutajaa. Se ei oo mun unelma. Mun unelma olisi mies, joka haluaa myös nähdä muuta maailmaa. Yhtä äkkilähtönen kun minä: "Hei muutetaan vaikka Ouluun?". Tai sitten vaikka ulkomaille. Tai ihan mitä vaan. Ehkä etsin koko loppuelämäni tälläistä ihmistä?

"Guess it wasn't enough to take up some of my love
Did I not tell you that I'm not like that girl?
The one who gives it all away, yeah "

Kuvat: weheartit.com

Pientä taukoilua.

2011-09-17T18:00:00.002+03:00

Mulla on nyt sellanen kausi etten vaa jaksa kirjottaa :/ Kyl mä viel innostun tästä kohta puoliin uudestaan.

Harjoittelua ja koulutusta.

2011-09-09T11:44:00.000+03:00

Oon ihan älyttömän innoissani. Kerron teille miksi.

Viikko sitten laitoin kahdeksan eri hakemusta, erilaisiin työpaikkoihin. Hain kaikenlaista uutta, kunhan vaan ei olisi huoltoasemaduunia. Enköhän sitä ole aivan tarpeeksi nähnyt. Lisäksi en täällä saa sellaisia vuoroja mitä haluaisin.
Viidestä paikasta mulle soitettiin takaisin, yhden hyväksyin, muista olen joutunut valitettavsti kieltäytymään. Se ei mua haittaa, sillä olen nyt EHKÄ tulevan duunini koulutuksessa. Tosin tässäkin on pieni poikkeus.

Tämä duuni mitä hain on lähinnä ilta- ja yötyöskentelyä, mikä sopii mulle enemmän kuin hyvin. Työskentelen ravintoloissa ja saleissa, duuni on kaikinpuolin asiakaspalvelua. En tänne vielä kerro tarkempia tietoja, sillä ei ole varmaa saanko paikan. Kuitenkin.. haastattelija hymyili mulle paljon ja juteltiin rennossa ilmapiirissä, kunns hän läimäytti mulle eteen päässälaskutestin. Meinasin pissata housuun. En ole käyttänyt päätäni laskemiseen vuosiin? Voi perse.

Tunnollisesti reputin sen testin ja haastattelijan hymy muuttui virneeksi. "Nyt meillä on ongelma...". Voi vittu. Tää duuni vaatii jonkinlaisia päässälaskutaitoja. Haastattelija kertoi, että valitsisi mut vaikka heti, mun luonteen ja omalaatusen persoonan takia. Ja myös vankan asiakaspalvelu-uran takia. Mulla kävi mielessä ettei se ota mua, ja tein ehdotuksen. Sanoin treenaavani ihan hulluna päässälaskuja, jos hän ottaa mut koulutukseen. Koulutuksen päätyttyä he voivat päättää olenko oikeanlainen työhön. Hän suostui ja minä treenailen kokoaika kortit kädessä päässälaskuja. Matkalla töihin, tauoilla, matkalla kotiin.. Kaikkialla vaan missä on mahdollista.

Mä niin tahdon tän duunin. Mulla on kerranki tilaisuus tehdä jotaki muutakin kun huorailla huoltoasemilla. Pääsisin eteenpäin. En edes osaa kuvailla mun tän hetkistä tsemppi -fiilistä, koska se on jotain ihan hullua.

Tää paikka on niin mun.
Kuvat: blackjack.org & ct4me.net

Sì.

2011-09-06T03:19:00.000+03:00

Io spero ancora non ho mai incontrato voi.

I Heart Tre.

2011-09-05T02:46:00.000+03:00

Lähiaikoina on tapahtunut niin paljon, että laitan nyt kuvia ja selitän niitä. Mulla on ollut ihan älyttömän kivaa täällä, vaikken ole vielä paljoa ihmisiin tutustunut.

Mun koti. Loistava sellanen. Oon kotiutunut tosi hyvin, vaikkakin valot vielä uupuu (elän täysin kylpyhuoneen ja keittiön valoilla) ja keittiöstäkin napsahti eilen kattovalot pois. Täytyy odottaa seuraavaan palkkapäivään ja sit ostella lamppuja. No brain, no headachen taustalla on tämä, ettei mulla koskaan ole päänsärkyä. Siksi oli pakko ostaa se kun tuli kaupassa vastaan. Sopii hyvin :D

Yksi kauneimmista paikoista minkä täältä olen löytänyt. Puisto, jossa on mukava istuskella kaiteella ja katsella järveä ja Näsinneulaa. Kuten näette, auringonlasku on jotakin niin nättiä. Nalakin makoili rauhallisesti kaiteella. Se hiljaisuus oli mieletöntä.

Maistoin elämäni ekaa kertaa mustaamakkaraa, Tammelan torilla. Pyysin kaikilla mausteilla ja siihen sisältyi myös puolukkahilloa. Se sopi siihen kuin nakutettu. Mutta maku oli toinen asia. Se ei ollut hyvää, eikä myöskään pahaa. Yllätyin positiivisesti. Ehkä siihen makuun tykästyy tottumalla?

Pitafalafel egyptiläisessä ravintolassa. Ongelmaksi koitui syöminen haarukalla ja veitsellä, josta loppujen lopuksi luovutin ja otin mäiskeen tylysti käteen ja rupesin syömään. Kastike oli mainiota, ja tykkäsin niinkin paljon että vein loput kotiin jääkaappiin! Tulen taatusti uudestaan. Ystäväni Joni otti sen verran maukkaan aterian, että sitä on pakko palata maistamaan.

Käytiin Sorsalammella uimassa. Sen vieressä oli tälläsiä erilaisia lintuja, josta Nala oli ihan innoissaan. Se ei ikinä ole nähnyt näin isoja lintuja, joten voin vaan veikata kuinka palavasti se halusi niitä jahtaa. Korvat ja häntä ihan innosta pystyssä. Itsekään en ollut nähnyt tuollaisia erilaisia kanalajeja mitä oli näytillä. Vaikka mitä siellä oli.. Se täytyy itse nähdä!

Pysäkki toisella työpaikallani maaseudulla. Bussi meni töiden jälkeen silmien edestä, joten odotin seuraavaa 40 minuuttia. Päätin jatkaa matkaa eteenpäin niin pitkälle kunnes kerkiän ennen kuin seuraava menee. Kirjaimellisesti kävelin pitkin rotvalleja (niinkuin täällä sanotaan!) ja lauleskelin itsekseni. Nautin taas jälleen joka hetkestä. Olen ehkä hieman outo :D

Tammerkoski tyhjennettiin noin viikon ajaksi, ja siitä sanottiin että on sadan vuoden harvinaisuus. Roskia sieltä löytyi paljon, muun muassa pyöriä ja ne kerättiin pois. Lisäksi jotain korjaustöitä tehtiin, mutta se haju :DD Se jos mikä oli päätä huimaava! Ihan merilevä haisi ympäristössä.

Että tällästä! Tänään töihin klo 13 tuonne maaseudulle. Ja näin taas mennään :D

On jossakin.

2011-09-01T05:49:00.003+03:00

Kun huudat naiselle, on olemassa mies, joka haluaisi kuiskata kauniita sanoja hänen korvaansa. Hetkellä jolloin alistat ja haukut naista, on olemassa mies, joka tekisi mitä vain tämän naisen vuoksi. Kun hakkaat ja lyöt naista, on jossain mies, joka tahtoisi rakastaa häntä. Kun saat naisen itkemään, on mies, joka tekis kaikkensa, että saisi hänet hymyilemään. Jos vastustat naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, pistä teksti kiertämään.

Kohteliaisuuksia.

2011-08-31T03:42:00.000+03:00

Joona-serkku sai naimaluvan, ja suuntasin (jälleen) kohti kotiani: Tamperetta. Menin viimeiseen junaan Nalan ja imurin kanssa klo 22:38, juotuani Johtajan kanssa ensin kahviteet.

En aluksi löytänyt eläinvaunua, vaan poukkoilin ympäri junaa. Älysin jossakin vaiheessa kysyä konduktööriltä ja kävi ilmi, että olin ravannut kyseisen vaunun ohitse koko aika. Hyvä minä, kaikkine tavaroineni ja koirineni. Istuuduttuani viereeni tuli vähän vanhemman oloinen mies, ehkä 30-35-vuotias, parrakas ja suht hoikka rakenteelta. Hän oli menossa Ouluun asti ja avasi juttelun samalla rapsuttaessaan Nalaa. Hänellä itsellä oli myös koira, dobermanni ja tästä alkoi loputon keskustelu koirista ja hänen hevosistaan. Kerroin hänelle Nalan päässä olleesta punkista, ja kun olin ottanut sen pois, oli siihen jäänyt ikävä jälki ja patti. Pelästyin aluksi kun hän vain otti Nalan pään käteensä. Kaikenlaisia kauhukuvia tuli mieleen, mutta loppujen lopuksi hän vaan puristi sen patin pois - sieltä tuli ulos sitten punkin pää, joka oli sinne jäänyt. Hyvä minä, jälleen.

Vaunusta lähdettyäni ja käytävällä odottaessani ovien aukeamista Nalaa tuli moikkaamaan nuori mies. Hän sanoi asuvansa Tampereella, mutta on nyt menossa Rovaniemelle kyläilemään. Ja mikä mielenkiintosinta, hän sanoi olevansa töissä VR:llä. Ja perkele, hän sai matkan vielä ilmatteeksi. Hittovie :D Mies katsoi mua useasti silmiin ja hymyili. Hän oli selkeästi kysymässä jotakin juuri kun ovet aukesivat, mutta keskeytyksen myötä sanoi hän vaan "Mää autan sua näiden tavaroiden kanssa! :)". Moikaksi hän teki kipparikallen käsieleen, ja punastuen lähdin kävelemään poispäin. En ole tottunut tälläisiin kohteliaisuuksiin! Ihmiset ovat täällä paljon kohteliaampia ja ihania!

Töissäkin tapahtui aikalailla samanlaisia tapahtumia. Kaksi asiakasta, miespuolisia, tarjosi mulle autokyytiä kotiin. Muut työntekijät sanovat mulle, että mene mielummin toisen heistä kyydillä kun odottaisin bussia. On kuulemma vakioasiakas ja tuntevat töiden ulkopuolellakin. Toinen näistä kundeista on about samaa ikää kuin minä. Rupesimme juttelemaan, tai hän rupesi minulle. Kävi ilmi, että hän on ammatiltaan metsuri! VOITTEKO KUVITELLA :D En ole ikinä tiennyt että se on oikeasti ammatti. Metsuri! Voi hyvä luoja, kuullostaa ihan s-a-i-r-a-a-n siistiltä!

Miehet on niin outoja.

"Kerran kukkia voi kaunis kotimaa

Kerran vain ihminen niin nuori olla saa

Karran sydän elää puhtaan rakkauden

Kerran vain pettyä voi toiseen jokainen"

Se ihminen kenen kanssa lauloin ja hyräilin tätä.
Kuvat: weheartit.com

Locking ja Break dance täältä tullaan!

2011-08-25T22:03:00.000+03:00

Täällä taas ollaan! Elävänä ja hengissä, tosin eri kaupungissa. Eläilyyn on mahtunut kaikkea iloista ja vähemmän iloista.

Ensinnäkin, olin aikasemmissakin postauksissa kertonut kuinka täällä Tampereella en voisi jatkaa popping -linjaa tanssissa. Mutta arvatkaapa mitä! Löysin nettisivuilta yhden AINOAN locking tunnin, ja sitä ennen on break dancea. Pistin haisemaan, ja menen 2.9 kokeilemaan kumpaakin. Olin yhteydessä opettajaankin kyselläkseni tasoista, ja sanoi tuntevansa mun entisen opettajan. Toivotti tervetulleeksi tunneille ja vakuutteli että jokainen saa oman tasoista opetusta. EN OIKEASTI MALTA ODOTTAA! SIIS MITÄ IHMETTÄ! PÄÄSEN VIHDOIN TANSSIMAAN LOCKINGIA!!! Sekoan aivan justiinsa. Katselin jo tutoriaaleja youtubesta break danceen, ja kokeilin muutamaa tossa mun "isossa" olohuoneessani. Sinne kestää vielä ikuisuus. EN MALTA.

Ja nyt hengitetään syvään sisään, ulos, sisään, ulos..

Mullahan tosiaan ei ollut nettiä vähään aikaan tämän muuton rumbassa, joten kirjottelin notepadiin ajatuksia. Prints Scrnasin ne ja laitan tähän. Klikkaamalla saat ne isommaksi.

Pikainen käyminen!

2011-08-10T17:21:00.000+03:00

Pääsin tän kaiken rumban keskellä koneelle. Kiitos Tiinan, joka majottaa mut pariks päiväks luokseen. En pysty edes kertomaan kuinka kiitollinen olen! :)

Olen kirjoitellut Tampereella notepadiin nettiä odotellessa. Sit kun ensi tiistaina menen lopullisesti tulevalle asuinseudulleni, on mulla siellä netti, ja laitan ne tekstit tänne print scrninä. Kauheet vierotusoireet kun ei ole päässyt kirjottelemaan.

Ja vastauksena Miramekolle. Olen täysin innoissani, en vielä edes tajua että oikeasti asun siellä! Kiitos todella paljon tsempistä, arvostan tota kovasti :) Ja todellakin aijon Tammerforssissa jatkaa kirjoittelua. En voisi olla ilman tätä blogia! Mut siirrettiin täältä Helsingin henkilöstövuokrauspalvelusta samaan firmaan mut Tampereelle. Oon käynyt joo muutamassa paikassa "esittäytymässä" siellä, ja lykkäsivät mulle jo työvuoroja. Hienosti meni siis!

TÄÄLTÄ TULEN MANSE!

Kiireisiä aikatauluja.

2011-07-27T18:22:00.000+03:00

Tästä se alkaa. Matka kohti Tamperetta, pienin mutta itselleni isoin askelin. Tässä hieman aikataulujani, ja siksi en pysty paljon kirjottelemaan. Pakkaan kohta tietokoneen pakettiin ja se avautuu seuraavan kerran Tampereella. Jaiks.

Keskiviikko 27.7. Jaana tulee kohtapuoliin hakemaan kamani täältä kämppiksiltä, raahaamme ne isälle. Olen pakannut viikon tavarat, joilla seilailen ympäriinsä siihen mennessä kunnes muutan Tampereelle. Muuta vaihtoehtoa ei aikalailla ollut :D Illalla yövuoroon.
Torstai 28.7. Tulen aamulla yövuorosta, lenkkeilen kämppiksille ja menen nukkumaan. Herättyäni lähden PORIIN! Nala jää kämppiksille.
Perjantai 29.7. Porissa
Lauantai 30.7. Porissa
Sunnuntai 31.7. Porissa
Maanantai 1.8. Tulen Porista yövuoroon. Ei mitään hajua minne meen yöksi tämän jälkeen. Varmaan kämppisten sohvalle näin ekaks :D
Tiistai 2.8. Yövuoro
Keskiviikko 3.8. Yövuoro
Perjantai 5.8. Jani pääsee klo 16 töistä ja lähtee töistä pakulla ajamaan Helsinkiin (asuu Tampereella). Haemme Helsingistä kolmesta eri osoitteesta kaikki mun mahdolliset tavarani. Mukaamme tulee myös Christan ja Miikan farkku, jonne ängemme myös tavaroita. Jaanakin saattaa vielä tulla mukaan muuttoavuksi. Viikonlopun ajan olen kämpilläni tavaroineni. 6.8.-7.8. saattaa olla työvuoroja tiedossa Tampereella.
Keskiviikko 10.8. Alkaa viimeinen työviikkoni Helsingissä. Sunnuntaina viimeinen yövuoro.
Maanantai 15.8. Pidän bileet ulkona niityllä, mun läksiäisinä. Laitoin Facebookissa kaikille mahdollisille kutsua niihin, joten oletettavasti paljon ihmisiä tulossa. Paitsi että kun kyseessä on arkipäivä, uskon että väki karsiutuu jonkun verran.
Tiistai 16.8. Podettuani tarpeeksi darraa, lähden Nalan kanssa Tampereelle ja ELÄMÄNI UUDESSA KAUPUNGISSA VOIPI ALKAA! :))

Jaana soitti. Nyt mentävä Adjöö.

Sniidusti äöäöäö!

2011-07-25T09:35:00.000+03:00

En malta odottaa että pääsen taas omaan asuntoon. Nää kuukaudet on todistanu sen, et mikään ei ole parempaa kuin oma ihana pieni yksiö. Ja mä vannon, kun muutan. Kuljen siellä koko loppukesän alasti. Kaapissa on kaljaa. Kokkaan mitä haluan. Oon tietokoneella niin paljon kuin haluan. Valvon mihin asti haluan. Olen oma jeejee itseni!

Tiedossa on reissuja. Huomenna menen Tampereelle moikkaamaan Maamia, joka saattaa olla mahasta hyvinkin iso. Voidaan oleilla, jutella ja vaan olla. Sit suuntaan samana päivänä jo takaisin yövuoroon.

Torstaina lähden Poriin Mikaelin luokse! NÄÄN PORIN! Siis kelatkaa, P-O-R-I, tuo Yyterin ja Jazzien luvattu maa. Soiteltiin hänen kanssaan eilen ja tiedossa saattaa olla mökkireissu, mikä on vielä upeampaa, sillä en ole tänä kesänä vielä mökillä käynyt. Kiitos kauhean rahanahneen luonteeni. Kuitenkin.. Vietän siellä viisi päivää, ja loistavin tapa tutustua paikkaan onkin olla paikallisen kanssa. Kattokaa tota kuvaa! Oon menossa ehkä Suomen parhaimmalle biitsille, repikää siitä huumoria!

Tää naisenalku lähtee niin ulapalle!

Ja vielä tilastoja: TJ 12 yövuoroa. Sniidusti äöäöäöäöäö!
Kuvat: weheartit.com, napsu.fi

Kyynisyyden kasvu.

2011-07-23T19:24:00.000+03:00

En tiennyt mihin päätäni pistin ryhdyttyäni huoltoasematyöntekijäksi kun olin 17-vuotias. Mulle sattui, kaikista näistä mahdollisista huoltoasemista, juuri se elämöimisen keskipiste. Näin aluksi ajatellen, ei luulisi kuinka huono duuni se loppujen lopuksi on (kuka minä oon kertomaan mikä on hyvä ja huono duuni?). Käsitykseni on muuttunut täysin, vuosien mittaan. Itse asiassa oon rupenu pelkäämään psyykkeeni puolesta. Mun on päästävä tästä eroon.

Ihmiset, oi ihanat ihmiset. Eniten mua pelottaa tää kyynisyys. Ennen saatoin olla sinisilmänen ja naiivi, mut olen muuttunut ajan myötä kyyniseksi. Asennoidun asiakkaisiin kyynisesti, joskus jopa rasistisesti. Ja kun tiedän, etten oikeasti ole sellainen, enkä ikinä tahtoiskaan. Se ei vaan ole pala, joka sopisi mun palapeliin. Mua hävettää myöntää tää, siis aivan järkyttävän paljon. En ikinä kuvitellut et näin tulisi käymään, mut suurin syy siihen on tää yhteiskunta. Täynnä ihmisiä, jotka palvovat politikkoja ja elää niitä perussuomalaisia päiviä. Vihaan tuota ajattelutapaa. Sitä ettei olla avoimia, ja tiuskitaan jopa tiskin takana seisovalle punatukkaiselle tytölle. Niin kuin hän olisi syypää yhtään mihinkään. Hän on vain töissä siellä, yrittäen jakaa sitä vitun hienoa iloista mieltä että nämä kyrpiintyneet asiakkaat palaisivat uudestaan paikan päälle.

Totuus on vaan se, et me kestetään aivan kaikki. Millon muakin on heitelty tarjottimilla, osoteltu huumeneulalla, käyty ihan käsiksi ja nimitelty vaikka minkälaisilla törkynimillä. Kaiken kruunaa vielä tämä tapaus kun eräs tuttu taksi kuski tuli huorittelemaan mua kassalle asiakkaiden nähden. Väitti että annan kaikille muille paitsi sille, et minkälainen huora kuvittelen olevani. Kiitti. Mä nolostuin ja olisi tehnyt mieli ruveta itkemään. Anna mun kaikki kestää.
Joka aamu kun pääsen töistä klo 7, mua ahdistaa kävellä salin poikki kun irstaat vanhat raksamiehet ja vakkarit katsoo mua. Ne on kassalla jo niin maireena, vinkkailee silmää ja kutsuu mua neidiksi. Sit kun kävelen salin poikki pikkupikku shortseissani, t-paidassa ja punanen tukka auki hieman kihartuen, kassan takana kosteasta ilmastosta johtuen. Tunnen kuinka katseet porautuu muhun. Nään sen edessä olevasta ikkunasta ja mietin joka kerta, et kui kauan jaksan olla patsaana kaikille. Kui kauan vaan jaan mua itteäni niille katseltavaksi.

Tän kaiken lisäksi järkytyksekseni, kun menin kahden poliisin kanssa tupakalle, toinen heistä katsoo vähän väliä mun tissejä. Aivan selkeästi. Häpeilemättä, käyttää sitä auktoriteettiä mikä heille on suotu. Oon pyytäny pomolta jo useasti isompaa paitaa, koska mua ahdistaa se et mulla on just ja just sopiva, niukka paita päällä. Ei tapahdu mitään, joten olen luovuttanut asian kanssa. Enää ei ole paljon jäljellä..

TJ 14 työvuoroa Helsingissä. En ikinä kuvitellut laskevani näitä päiviä :)

So come on...

LET ME FUCKING ENTERTAIN YOU.

Kuvat: weheartit.com

Asiakas ei ole aina oikeassa.

2011-07-21T08:51:00.000+03:00

Tänään sain taas muistutuksen miksi en tee huoltoasemilla aamuvuoroja. Silloin asiakkaat korostavat työmme alemmutta, ja aivan surutta. He eivät tiedäkään kuinka paljon me teemme asioita Heille ja muutenkin samaa aikaa.

Klo on 6:30 ja iloitsen mielessäni kotiinpääsemistäni puolen tunnin päästä. Kassalle tulee mies hienoine ruutupaitoineen ja ojentaa mulle viisi kappaletta veikkauskuponkeja "Laita nää uusiks." Rutiinina kysyn, että haluaako hän minun tarkistavan ne mahdollisista voitoista. Kysymyksestä hän selkeästi tuohtuu ja tirskahtaa "Ei, vaan uusit ne eka, sit vasta tarkistat." Ihmettelin suuresti, koska sillä ei oo hevonvitun väliä kumminpäin sen tekee, kun hän jo tokaisee: "Kun ette te neidit niitä osaa kuitenkaan oikein tarkistaa vaa meette sekasin." Tässä vaiheessa itse olin jo lopen kyllästynyt palvelemaan asiakasta ja sanoin: "Kyl mä voin tarkistaa eka, kun oon tottunut tekemään niin." Tähän hän vastaa katsomalla mua päästä varpaisiin ja melkein huutamalla "ET! Kun laitat ne uusiksi, asiakas on aina kaikessa oikeassa!" Mielessäni purkautui tulivuori. "Selvä!"

Totta puhuen, mulla kävi mielessä että sekottaisin hänen kuponkinsa aivan tahalteen ja vedoten sitten siihen että olen tottunut tarkistamaan ensin. Mutta päätin asian olla, en jaksanut enää katella hänen naamaansa. Se halveksunta loisti siitä ihmisestä aivan samalla tavalla kuin kyrpä hänen otsassaan. Mielessäni annoin hänelle turpaan ja tapoin ainakin kolmeen kertaan. Tollaset yli-ihmiset ansaitsikin turpaansa, sillä asiakkaat eivät ole oikeassa melkein koskaan.

Asiakas on aina oikeassa, mutta ei niiden tarvitse silti tyhmiä olla.

Antakaa nyt jumalauta meidän tehdä omat duunimme. Hänkin varmasti hinkkaa sitä persettään joka päivä siinä perus toimistossaan, leikkien ylijumalaa ja ihmistä jonka vois korvata tässä maailmassa muurahainenkin. Tässä syy miksi aamuvuorot kusee: ei minkäänlaista rentoa ilmapiiriä tiedossa. Onneksi lähdin kuitenkin seiskalta himaan, eikä tarvinut myydä hänelle muuta. Siin vaihees olisin varmaan revenny kahtia.

PS. Ostin Nalalle ehkä sexyimmän flexin ikinä! Kuva ylempänä, nimeän se sexyflexiksi. Tosin kämppikset ovat saaneet jo pieniä identiteetti kriisejä siitä, sillä Tumppikin miettii jo, että uskaltaako mennä ulos taluttamaan koiraa. Poikaparka :DD (Homolle tuo kuosi nyt ei ole suurempi ongelma)

Ensikosketus Nääsvilleen.

2011-07-20T19:43:00.001+03:00

Eilinen matkani Tampereelle alkoi klo 8:07. Viimiset rapsutukset annoin Nalalle, ja laitoin oven kiinni. Se oli menoa nyt.

Ihmiset tuijotti mua vähän kummastuneena. Tuntui kun suussani olisi ollut henkari, enkä vain voinut lakata hymyilemästä. Metrossa edessäni oleva vanhus hymyili mulle takas kun katsoin ikkunasta ulos, suu hieman kääntyneenä virneeseen. Hymyilin takaisin. En piitannut mistään ulkopuolisesta tällä hetkellä.
Kello oli jonkin verran yli puoli yhdeksän, joten suuntasin kauppaan ostamaan matkaeväitä junaan. Mukaan tarttui tomaatti-mozzarella sämpylä, battery, sitruunanmakuinen kivennäisvesi, banaani, juustopalleroita ja proteiinipatukka. Ja sitten suuntasin laiturille. Hui kauhistus :D

Junassa mua odotti ikkunapaikka. Jesh! Samalla kun eväitä mutustin ja katsoin ulos, mp3:sesta tunnelmaa loi Matkustaja, Kun Tänään Lähden, Fly Away, Elokuun 11 ja Beyoncen Listen. En malttanut edes nukkua sen melkein kaksituntisen matkan aikana, vaan hätkähdin kun kuulutus raikasi: "Seuraava asema: Tampere!" Tässä vaiheessa tuli pieni hätähetki: Ei vittusaatana.
Saattaa kuullostaa oudolta tää mun panikoituminen, mutta olisitte nähny mun ilmeen kun nousin junasta. Asemalta pois löydettyäni Hämeenkadun juurelle, klo 11, olin hukassa. Minne mun pitikään mennä, oli ainut asia mikä päässäni pyöri. Outoa, että olin odottanut tätä niin kauan, mutta kun tulen paikan päälle, en tiedä mitä tekisin. Kännykästä reitit tarkistettuani, jatkoin Hämeenkatua pitkin.

Tampereella oli alennusmyynnit vauhdissa. Löysinkin ihanan harmaan ponchon, juoksupaidan ja viisi paitaa niin naurettavaan hintaan etten viitsi edes mainita. Sitten suuntasin haastatteluun henkilöstövuokrausfirmaan. Astuin aulaan ja mut käskettiin istumaan sohville. Tän firman toimistotilat on todella mukavia, kaikkialla. Tulee aina sellanen rauhallinen ja rentouttava fiilis. Paitsi ei mulle kyllä tällä kertaa. Join vettä jonkun 3 lasia peräjälkeen ennen kuin nainen tuli esittäytymään mulle: "Hei, olen Blablabla (en muista nimeä xD). Sähän oot se helsinkiläinen? Mä en laita sua tohon ryhmähaastatteluun, me saatiin susta niin hyvät suositukset Helsingistä, et oot todellakin tervetullut tänne. Mennään tohon huoneeseen kartottamaan sun tilannetta vähäsen."
Anteeksi mitä? EI haastattelua?

Noh, loppujen lopuksi kättelimme uudestaan ja hän toivotti minut tervetulleeksi taloon. Olin kerennyt jo rentoutua huimasti, onneksi. Mutta tuo on silti outo fiilis, aivan kuin kaikki periaatteessa "palvoisi" mua. En tarkoita sitä siis tietenkään tuossa merkityksessään, ymmärrätte varmaan. Onko kokemus oikeasti noin hallitseva tekijä työmarkkinoilla? Mullakin on hujahtanut huoltoasematyöntekijäna vaikka kuinka monta vuotta, ja senkin oli tarkoitus olla vain välivuosi (:D). Ainakin mulla on jokin ala, johon aina pääsen palaamaan jos sattuu käymään hassusti. Se on kait ihan hyvä.
Anyway... Haastattelusta päästyäni siirryin katsomaan asuntoa. Se oli suht lähellä, tottakai kun keskustassa se oli. Ovella ollessani juttelin isäni kanssa ja rupesin kaivamaan avaimia. Ei jumalauta, mietin. Olin unohtanut kämpän avaimet Helsinkiin! Isä nauraa räkätti puhelimessa "Ahahahhahahahahahha sä et voi olla tosissasi!" ja lopulta päädyttiin siihen, että isä hakisi avaimet kämppiksiltäni ja ajaisi Tampereelle. Ja hän ei ollut vielä päässyt edes töistä..

Pyörin Tampereella ja päätin mennä Koskikeskukseen syömään Golden Raxiin. Vaikka vaihtoehtoja olisi ollut mm. Manse Kebab ja muita, teki mua mieli Raxiin. Oli karsea nälkä! Sen jälkeen menin istuskelemaan johonkin Koskipuistoon (tietääkseni), ja kun kelikin oli niin jees, kelasin mennä kaupasta hakemaan muutaman kaljan. Toimintani keskeytti Jani (aka Nasu) joka oli juuri päässyt töistä ja soitti. Päädyimme Roostersin terassille.
Isä soitti sitten olevansa Tampereella ja menimme katsomaan kämppää. Se oli täydellinen. Eteisineen, remontoitu kylppäreineen, alkovineen, lasitetun partsin ja keittiöineen. Tahdoin sen ja soitin samantien entiselle pomolleni.

Asunto oli mun. Niin kuin myös työpaikka. Voiko tästä enää paremmaksi mennä! :) Vaikka kävikin pieni moka avainten kanssa, but who cares. Tänne mä muutan! Elokuun alussa! Voi jeesus, tää on nyt niin lähellä et huh huh. En vielä edes käsitä tätä.

Tampere.

2011-07-19T06:22:00.000+03:00

Tampereen sääennuste tälle päivälle:

Klo 09:00 18c, pilvistä, sadekuuroja
Klo 12:00 20c, pilvistä, aurinko pilkahtelee, sadekuuroja
Klo 15:00 22c, pilvistä, aurinko pilkahtelee
Klo 18:00 22c, pilvistä, aurinko pilkahtelee
Klo 21:00 21c, pilvistä, aurinko pilkahtelee

Aurinko noussut tänään klo 04:21, ja laskee klo 22:39.
Päivän pituus 18h 18min.

Asuntoa katsomaan.

2011-07-18T20:56:00.000+03:00

Reissun jälkeen, yksi entisistä pomoista laittoi mulle facebookissa viestiä. Hänellä olisi Tampereella tiedossa asunto ja tarjosi sitä mulle. Olin enemmän kuin mielissäni, mutta jouduin sillä hetkellä kieltäytymään koska asia ei ollut ajankohtainen.

Nyt otin häneen uudestaan yhteyden kysyen asunnosta. Se sijaitsee aivan Tampereen sydämmessä ja on noin viisi neliötä isompi kuin aikoinaan yksiöni Helsingin keskustassa. Sisältää lasitetun parvekkeen, pesukoneen sekä vastarempatun kylppärin ja laminaattilattian. Eikä multa pyydetä vakuutta. Vuokra olisi 550 euroa, sisältäen sähkön ja veden.

Entinen pomoni juuri tuli tuomaan mulle avaimet, että kävisin huomenna katsomassa sitä.

Pissaan kohta housuun.
Kuva: Puuska.com

Riidoissa.

2011-07-17T15:50:00.001+03:00

Olen siis reissuni jälkeen bunkannut äidin sohvalla, tällä hetkellä noin kaksi kuukautta. Kelasin, ettei ole mitään järkeä hankkia omaa kämppää tässä välissä, mutta nyt siihenkin asiaan tulee muutos. Luoja paratkoon.

Äiti hankki Espanjasta pelastetun 8-vuotiaan Golfon ja täällä kämpässä on hullunmyräkkä täydessä vauhdissa. Ne ei tule toimeen, eikä nyt ole kysymys mistään "kyllä ne toisiinsa tottuu" -asiasta. Jos nämä kaksi jäisivät yksin tähän asuntoon, jompikumpi tappaisi toisen. Ihan oikeasti. Vaikka nämä koirat ovat suht pieniä, niin tappelu on vaarallisen näköistä. Yhdessä vaiheessa se yltyi niin rajuksi, että jouduin menemään väliin (ei kyllä saisi ikinä mennä) ja erottamaan nämä kaksi käsilläni. Myös odottamaan kunnes olivat rauhoittuneet ja sitten päästää irti.

Nää kaks jännittää vähän liikaa. Kun tänne sisälle astuu, voi käsin koskea tätä jännityksen määrää mikä koirilla on ilmoilla. Vierekkäin pystyvät olemaan, mutta kun kuonot kohtaa.. Ei ei ei. Mun on vaan lähettävä bunkkaamaan jonnekin.

Elokuun alkuun asti saan lymytä entisten kämppiksieni kämpässä, tuhannet kiitokset siitä. Nyt oon muuttanut ja saanut koneen kasaan. Tuli HIEMAN ex-temporena tää koko homma. Hohhoijakkaa!
Kuvat: weheartit.com

Jee kynnet!

2011-07-16T17:43:00.001+03:00

Projektini kasvata kynnet on onnistunut! Mission acomplished! Tiesin jo valmiiksi, että kynteni ovat nätit kun jaksan vain kasvattaa niitä. Viimeksi mulla oli näin pitkät kynnet 16-vuotiaana, kun vielä asuin kotona. Nyt olen leikkinyt kynsilakoilla ja seuraava ostokseni onkin kynsilakka, jossa on ohut pää, eli voin tehdä sillä kuvioita. En malta odottaa! Kuvassa ekat kaksväriset itsetehdyt sähellykset.

Jaffa says:
nyt piti kyllä hymyillä vähän ääneenkin

Jaffa says:
jos mä nyt vähän keräilen näitä tietoja mitä oon sulta matkan varrella saanu, ni sun unelmien mies ois tumma, pitkä, karvanen, ujo, töissä nöräliikkeissä ja tuo mieluiten nää "univormut" myös kotiin. Ja puhuu ruotsia samalla ku runkkaa sun vieressä

np: Alexandra Stan - Get Back (ASAP)

Se kiilto silmissä.

2011-07-15T11:20:00.000+03:00

Oon tullut nyt aamulla töistä ja pitäisi mennä nukkumaan. En saa unta. Oon aivan täpinöissä, tärisen innosta.

Toinen kerta jo, kun pyöräilen töistä kotiin kaatosateessa. En ehkä ikinä uskonut, että juuri tänä päivänä, kun laahustan ovesta sisään vaatteet litimärkänä, hiukset tippuu latteana sadevettä, sekä hytisen hieman kylmyydestä, olisi ehkä yksi onnellisimpia päiviäni. Päivä, jolloin yksi mun unelmista on askeleen lähempänä. Päivä, jolloin oikeasti tunnen sen.

Pidän teitä vielä hetken jännityksessä, sillä sanoja pursuu ylitsepääsemättömän paljon, enkä pysty lopettaa. Nyt mulla on sitä kiiltoa taas silmissä. Se kiilto, et voin jättää tän saastasen kaupungin, siirtyä eteenpäin ja aloittaa puhtaalta pöydältä - viisaampana. Tämä saa mun sydämmen hakkaamaan tuhatta ja sataa niin kovaa, että en ihmettelisi vaikka se pysähtyisi. Se olisi sääli, sillä olen niin lähellä. Olen niin lähellä kaikkea tätä. Sitä vapautta. Ja sitä mitä moni ei musta uskoisi, mutta mikä huutaa mun sisällä jatkuvasti. Se palava reissaaminen, se palava halu lähteä muualle. Se palava halu tutustua aivan erilaisiin ihmisiin, se palava halu olla oikeasti omaitsensä.

"The path I'm walkin', I must go alone

I must take the baby steps 'till I'm full grown

I foresee the dark ahead if I stay

It's time for me to go home"

Mä en käsitä tätä vieläkään. Pyörin puoli tuntia sängyssä ja mielessäni vain tämä. Mitä jos mokaan sen? Mitä jos tää on mun ainut mahdollisuus? Ei. Mä en mokaa tätä. Kaiken muun voin mokata, mut en tätä. Mä olen lähdössä. Ja mä rakastan tätä fiilistä, enemmän kuin ketään. Enemmän kuin ketään ikinä tulen rakastamaankaan. Ensimmäistä kertaa mua ei kiinnosta mitä muut miettivät tästä asiasta. Oon valmis jättämään ne idiootit jotka sanoi mulle monta kertaa "Et sä kuitenkaan minnekään lähde", "Ei sulla oo pokkaa", "Tampere on ihan paska" ja "Susta tulee juntti kun muutat sinne". Mua ei vois vähempää kiinnostaa enää, koska oon jo niin lähellä. Oon niin helvetin lähellä.

"Kun tänään lähden otan mukaan mitä tarvitsen

Taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen

Kun tänään lähden en taakse aio vilkaistakaan

Taivaalta tähden valitsen vaikken sitä kiinni saa"

Tujuu tekstiä, mut hyvävitunjumalasaatanaperkele.

MÄ LÄHDEN TIISTAINA TAMPEREELLE TYÖHAASTATTELUUN!!

Tulispa uni. Tulispa tulispa. Ja ps:

OON KOULUN VARASIJALLA NRO. 1!!

Ei mul muuta.
Kuvat: weheartit.com

Mulla on oikeus.

2011-07-12T12:03:00.000+03:00

Jouduin tänään menemään terveyskeskukseen miehen takia. Puhtaasti hänen, oman itsekkyytensä ansiosta. Enempää en asiasta mainitse, koska en vain tahdo. En alennu siihen että haukun hänet muiden edessä. Hakuin hänet vasten hänen kasvojaan, enkä säästellyt sanojani. Mielestäni hän ansaitsi sen, todellakin. Annoin kaiken paskan valua hänen omaan niskaansa. Itse hän sen aiheuttikin. Ja joutui kovalle katumapäälle.

Vaikka olenkin nainen, joka vieläkin välillä tarkoittaa sukupuolien heikompaa osapuolta, en anna sille valtaa. Muhun ei kosketa. Mulla on oikeus siihen, omaan itteeni ja hauskanpitoon. Kellään ei ole oikeutta tulla siihen. Sanon kyllä jos tahdon. Oon sen verran vahvaksi kasvanut, että mulle ei ruveta lässyttämään. Mua ei lyödä, eikä muhun kosketa. Mä annan takaisin, ja aivan samalla mitalla. Jos sulla on oikeus olla mulle noin halventava, mulla on aivan samanlainen oikeus. Se, että huusin ja annoin hänen kuulla kunniansa, oli musta yksi hienoimmista teoista mitä oon tehnyt. Sain hänet pelästymään ja perääntymään, onneksi ilman vakavampia seurauksia.

Oon heittänyt entistä poikaystävää lautasella, ja myöskin pihalle omasta kämpästäni. Saattaa kuullostaa julmalta, mutta en tekisi noin jollei mulla olisi syytä. Nämä syyt olivat erittäin painavia.

Maailma on suuri
on paljon piilossa
Ei ole olemassa mitään mahdotonta

Kun vain uskaltaa
aukoo ovia
ja myöntää se, mitä on niiden takana

Lyhyt on se hetki jolloin tärkein paljastuu
Näkee vähän eteen sitten, tie jo kaareutuu

Kun sä löydät länsituulen
tuo se mulle
tuo se mulle
Pienen hetken tai ikuisuuden
tuo se mulle

Kun sä löydät sateenkaaren
tuo se mulle
tuo se mulle
Meren helmen tai sadun saaren
tuo se mulle

Kuvat: weheartit.com

Motherfuckers, just like you!

2011-07-11T10:01:00.000+03:00

Mä vihaan miehiä. Vihaan, vihaan, vihaan.

Mikä siinä on, et kun teen selväksi erittäin selkeällä kielellä, että EI KIINNOSTA, niin silti on yritettävä. Silti on pakko. Kyseessähän on melkein pakotus.
Mä tiedän, kuullostaa taas niin härskiltä. Mut fakta vaan on se, et oon tutustunu nyt ihmisiin joille en vaan voi mitään. En mahda heille ainakaa fyysisesti yhtään mitään, joten parhaani mukaan koitan heitä vaan vältellä. Mutta.. tunnetusti Helsinki on niin saatanan pieni kaupunki. Täällä on ihan turha yrittää vältellä yhtään ketään. Välillä siis joudun sanomaan pahasti, ja siitähän he tykkäävät..

Sanon jokaselle et mä oon lähössä. Aina. Ihan kun musta haluttais jotakin nukkea jota vaan lykitään menemään? Miks haluisin? Oonko mä ikinä sanonu niin?

Mä en jaksa, pää poksahtaa. Miehet on sikoja, itserakkaita ja huonokäytöksisii marsilaisia. Saatana.
Millon tulee se ihminen ketä kiinnostaa se oikea minä?

"I've seen..
Motherfuckers, mothersuckers just like you
We don't know, who don't know, what they should do with their lives
Motherfuckers, motherfuckers just like you...
We don't know, who don't know, what they should do
Just get a life man, you better do it fast, just get a life man,
Now get out of your trap"
Kuvat: weheartit.com

Pullavuoro.

2011-07-04T09:35:00.001+03:00

Hahahaha. Mulla on hauska fiilis nyt. Ollin kanssa oli aivan loistava yövuoro. Tänään ja huomenna taas uusiksi. Ei helevata.

Vuoron alkuun hajoilimme kuinka motivaatiot oli alhaalla. Lässytettiin ja naurettiin, tai aluks se olin lähinnä mä, kun olin niin hyperventilaationauruhetkessä. Lopulta Ollikin hyperventiloitui ja nauro lähinnä mulle.
Tarjolle oli tullut uudet kuukauden pullat, ja maistelin niitä innolla. Banaanimunkkia olin odottanut täristen ja kun viimein pääsin sitä maistamaan, sylkäsin koko tuotteen ulos samantien. Hyi mitä kakkaa, en tykännyt yhtään. Ja arvaa kuka taas nauroi..
Vaniljamunkki sen sijaan oli yllätyspulla, sillä se vanilja oli todella maukasta. Mmmm. Tässäkin Olli pääsi nauramaan, sillä vähän ajan päästä (huom. asiakkaita siinä välissä ottaneena) käännyin häneen päin ja repesi nauruun: Suuni oli yltäpäältä sokerissa munkin jäljiltä. "Ei se mitään, ei se väärin oo!" :D
Rekkawiineri taas oli näiden kahen välimaastoa. Ei mikään suurempi makuelämys, mutta ei niinkään pahaa. Mulle tuli tästä wiineristä enemmänkin mieleen rekkakuski (ei siis millään pahalla.. anteeksi), joka ahmii tätä suuhunsa. Sanoin tästä Ollille, ja hän siihen: "Mulle tulee mieleen punatukkanen tyttö joka ahmii sitä tiskin takana". Kiitos jälleen Olli :D

Viedessämme roskia vuoron päätyttyä, loisti Ollin upeaakin upeammat punaiset gorilla bokserit. Hän sanoi, että se on hänen sukunimi. Jes. Voiko yö paremmaksi muuttua? :D Lopulta, hän heitti mut kotiin kun jäin aikalailla matkan varrella. Yritettiin aluksi miettii missä olisi leipomoita, niin käytäs ostaa uunituoretta leipää. Eipä pienet päämme mitään keksineet, vaikka yhteen ne lyötiin.

Loistavaa on tämän pojan asenne työhönsä. Se on niin stressitön. Arvostan, todellakin.
Kuvat: weheartit.com

Lovetyö.

2011-07-03T16:53:00.000+03:00

Töissä on kivaa. Onneksi. Olin nyt pitkästä aikaa yhdessä iltavuorossa EP:n ja Benin kanssa. Pääasiassa teen näitä yövuoroja, joita tekee myös Olli ja EP. Eli olen aina jomman kumman kanssa. Mutta pakko myöntää, et nää jäppiset tekee siitä ihan kivaa. En kestäisi jos siellä olisi jotakin tiukkapipoja.

Ollin kanssa ollaan puhuttu paljon. Hän on sellanen mukava blondi, ja omistaa pidemmät hiukset kun minä. En oo kyllä vielä kertaakaa nähny. Odotan innolla! Kuitenkin.. Ollin kanssa vuorossa yleensä suu käy kauheeseen tahtiin. Se on ihan kivaa, varisnkin kun EP on vähän sellanen hiljasempi poika. Tänään on taas Ollin kanssa yövuoro. Täytyy siis varautuu päläpälään.
EP on taas vähän hiljasempaa sorttia, mut kyllä sekin välil innostuu puhuun. Aluksi se ei mulle kauheasti puhellut, mut nyt se jopa välil hymyilee :D Esimerkiksi iltavuorossa eilen, katseltiin vaan kun noin 300 mopomiittinkii poikaa ajaa pihaan ja hän totes kylmän viileesti: "Voi vittu saatana perkele. Mä en jaksa tehä mitään."

Ben on filippiiniläinen nuori jäbä, joka on kokkina. Hän muutti toukokuussa sieltä tänne Suomeen tekemään töitä, ja jätti samalla kihlattunsa sinne odottelemaan. Varsinkin kun kattelee hänen facebook -profiiliaan, niin tytöllä näyttää olevan kovaki ikävä :D Kuitenkin, jutellaan aina välillä Benin kanssa ja tykkään kun saan puhua englantia. Lupasin viedä Benin laskettelemaan talvella. Voitteko kuvitella, hän ei oo nähnyt kertaakaa elämänsä aikana vielä lunta! Tahdon niin nähdä hänen ilmeensä kun sitä pulveria taivaalta tulee!
Allu on tuo vanhempi rempseä nainen, kenen kanssa sain hyvän palautteenkin. Meillä oli erittäin hauska vuoro ja lopuksi kun vuoron vaihto oli käsillä, hän tuli yhtäkkii halimaan mua "Ihanaa Sari kiitos, mulla on ollu ihan sika ihana vuoro!". Takaa kuuluu EP:n ääni "Voi jestas kun ootte söpöjä..".

Seppo on aivan loistava! Siinä on asiakaspalvelun taitava mies, siitä ei ole minkäännäköistä epäselvyyttä. Joka samperin ikinen päivä Seppo jaksaa olla iloinen, positiivinen ja naurava persoona. Vaikka ikääkin on jo muutama kymmen minua enemmän. En tunne häntä sen koommin, ollaan vaan heitetty läppää ja tehty muutama kimppakeno voitonhalut silmissä. Sepon kanssa lisää vuoroja, kiitos!
Sami, aivan loistava. Tulee yleensä päästämään mut aamulla ja viime kerrallakin tokaisi "Niin Seppo käski sanoa et joudut olee viel pari tuntia töissä." Kysyin, että MITÄ, ja Sami repesi raikuvaan nauruun. Samalla passitti mut nukkumaan. Öööh :D

Meinasin jo unohtaa Maken ja Niinan!

Niina on samanikäinen kun minä, vaikka luulin aluksi hänen olevan mua ainakin vanhempi. Aijon teettää hänellä tatuoinnin, koska hän tekee suht halvalla ja erittäin hienoja. Kattelin hänen sivustollaan kuvia, niin varmistuin että hänen kynäänsä aijon käyttää. Tästä klikkaamalla pääset hänen sivulleen!
Make on saatana :D Se uhkas mut laittaa pahvikoneeseen ja jättää mut sinne. Se selkeästi tykkää kiusata, ja tekee sen loistavasti. Maken kanssa on kivaa market -vuorossa, sillä sielt tulee välillä hyviä heittoja "Sä oot oikeesti aivan saletisti blondi, toi punanen tukka vaa on hämäystä."

Ihmiset! Tää on mun paikka! Diggaan tästä jengistä niin paljon, ja kuinka ne on ottanu mut niin hyvin vastaan! Lovelove :)
Kuvat: weheartit.com

Lähiaikojen quotes.

2011-07-01T18:36:00.000+03:00

Jumbossa, perkele!

2011-07-01T09:53:00.000+03:00

Ah! Eilen tuli palkka, joten lähdin äidin ja siskon kanssa kauppakeskus Jumboon! Naperosta asti olen siellä käynyt kavereiden kanssa, siispä aikalailla hauskaa palata sinne vuosien jälkeen. Se on iso paikka ja vielä entistä isompi kuin viimeksi kävin. Kaikkea uutta ja mahtavaa oli tullut, minä taas aivan hurmiosta soikeana.

Päädyin ostamaan kolmet kengät, sikamakeet legginsit, paidan, kesämekon, korvakorut, hotpantseja, kynsilakkoja ja pikkupikkushortsit (sellaset oleskeluun, en sentään pyöri selluliitteineni kaduilla). Äiti ja sisko eivät tykänneet mun juoksemisesta, vaan marisivat viimeset kaupat "Lähetään jo kotiin perkele!" ja "Nyt vittu vauhtia!". Hups... :D

Kuitenkin! Olin ihan mega iloinen, koska en ollut aikoihin päässyt ostelemaan itselleni jotakin kivaa. Ja nuo kengät tulevat enemmän kuin tarpeeseen.. Yhet niistä oli sellaiset joita oon himoinnut koko ajan, mutta en ole mistään löytänyt. Thank god I did.

Nyt meen lakkaa kynsiä uudella lakalla ja nukkumaan! Neljä yövuoroa takana. Kaipaan unta. Ahehehe.

PS. Maami ja Kata. Puspushalihali.

Jotenkin.

2011-06-29T22:21:00.000+03:00

Kokeile mua

Sulle voisin olla jotenkin oikee

Maailman ihanin ja kiva

Jos oonki nainen jonka luota et vois ikinä lähtee

Kokeile mua, kokeile mua

Kirje koulusta.

2011-06-24T09:28:00.000+03:00

Olin haljeta innostuksesta tässä yksi päivä. Sain nimittäin kirjeen koulusta, siis siitä minne hain Tampereelle. En meinannut enää pysyä housuissani. Enkä avannut kirjettä heti. En tiedä miksi, koska mun olis tehny mieli repiä se paperihaavoineen auki, että saisin tietää tuloksen. Tässä vaiheessa mielessäni pyöri vain yksi ajatus: "Mitä jos mä pääsin siihen kouluun?"
Päätin avata kirjeen. Tein sen hallitusti rauhassa, irrottaen liimaa pikkuhiljaa irti toisesta paperinpalasta. Tästäkö se kaikki nyt on kiinni?

Niin se oli. Aluksi mulla oli pienoinen hymy kasvoilla, kunnes luin ensimmäistä lausetta:
"Osallistuit kevään 2011 ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishakuun. Toistaiseksi sinua ei kuitenkaan ole valittu niihin koulutuksiin, joihin hait."

Vielä pari päivää sitten ajattelin, että olisin helpottunut jos en pääsisi sisään. Mutta ne oikeat sanat kuvaamaan tätä pettymystä, ei löytäny mua. Saatoin kuvitella jo itseäni pakkaamassa tavaroita muutto-autoon, ja tuntea sen onnen, et pääsen vihdoinkin toteuttamaan mun unelmaa. Se kaikki sirpaloitui pieniksi palasiksi: olin päässyt varasijalle kolme. En sisään, mutta varasijalle. Alimmalla mahdollisella pistemäärällä.

En tiedä mitä teen. Halusin tuonne enemmän kuin mitään muuta, ja sain sieltä tylyn potkaisun takaisin maahan. Mulla ei ole minkäänlaista tsäänssiä aloittaa siellä koulussa, jollen saa tietää paikasta kuukautta ennen. Mun täytyy hankkia asunto ja töitä. Olen taas jälleen tyhjän päällä. Mä niin tahdoin tuonne.
Kuva: weheartit.com

Polle -heppa ei jaksa laukata.

2011-06-22T13:35:00.002+03:00

Lupasin tarjota työkaverilleni kaljan, kun viime kerralla multa loppui nolosti rahat kesken. Eipä sen kummempia, alotettiin ravintola Kaislasta aivan keskustassa. Paljon me juteltiin, kaikesta maan ja taivaan väliltä. Lauloin muutamaan otteeseen "Pollee heppaa pyysähtyy, pollellaa on hyvä syy, en mää jaksa laukata, tahdon leipää haukata!" ja Tuomas nauro mulle katketakseen. Miksi kukaan ei tiedä tota laulua oikeesti? Me laulettiin sitä aina siskon kanssa pieninä, matkalla mökille tai jonnekin pitkälle.
Anyway... Erilaisia kaljoja maisteltuamme (en edes muista nimiä, mutta prossat oli jotaki 6% luokkaa) ja dippiperunoita syöneenä, siirryimme pilkun jälkeen viereiseen paikkaan nimeltä On the Rocks. Ja tosiaan, Sari siellä tepasteli korkkareissaan, tuhannen tuiskeessa ja poke vielä pysäytti matkan varrella. "Heetkone... taidat olla aika pirtsakoissa. Kävelykin näyttää tosi hyvältä. Onks kaikki ok?" ja kattoo mua hetken ilmeettömästi, kunnes rupee hymyilemään: "..mutta hei sähän oot eltsulainen! MEES JUOMAA LISÄÄ!"

Jäin suht sanattomaks, mut tein työtä käskettyä. Sehän oli sentään poke joka käski.

Loppupeleissä ilta päättyi mun itkuiseen draamailuun (joskus osaan oikeesti olla hyväki Drama Queen), en jaksa selittää miksi, mut sillekin oli taas painava syy. Jätin Tuomaksen tylysti Rautatientorin tolpalle ja läksin toiselle taksitolpalle vähän matkan päähän. Kai. Nyt tarkemmin ajatellen, en edes muista miten sinne päädyin. Mentiin entisen työpaikan kautta, joten kiljasin kuskille että pysähdytään tässä ja lampsin sisälle. Siellähän Mandi ja Tepa mua kattoi aivan ihmeissään. "Jahas, neiti paukkaa tänne tuhannen päissää. Heetkinen, itketkö vai nauraksä?" Siellä sitten itkunaurut naurettua tai itkettyä lampsin suoraa tietä (heh heh) takasin taksiin. Mandi huutaa perään, että tekstaa huomenna mikä olo!

Jotakin mä siellä ilmesesti avauduin, enkä ihmettele vaikka koko asiakaskuntakin sen olisi kuullut.

Kuski nauroi mulle vielä lähtiessäni kompuroiden taksista. Hintaa matkalle en edes muista. Päädyin kuitenkin jälleen taas rapun eteen, syömään hampurilaista ja ranskalaisia. Viereisestä talosta ohi pyöräilevä mamma moikkasi, ja huusin takasin jotakin tähän suuntaan: "huoaoodjfg". Hampurilaista suu tottakai täynnä.
Tässä mä taas olin. Rapun edessä, kauheessa kännissä, syöden hampparia ja kello jotakin 4-6 välillä aamulla. Jotekin tää kuvio näyttää toistuvan :D Päädyn aina yksin tohon samaan kohtaan. Tekemään jotain mitä voisin tehdä myös sisällä. Tämän aamun pelasti kuitenkin siili, jota ruokin intohimoisesti keskittyneenä ranskalaisilla. Se maisteli aluks niitä, ja raahasi sen suussaan jonnekin puskan perukoille. Pari viimeistä ranskalaista se uskaltautui ottamaan kädestä, mutta kiitti loppupeleissä tästä kaikesta puremalla mua sormeen. Edelleen siinä komeilee pienen pienet hampaanjäljet. Aika söpöä.

Mitä siis opimme tästä illasta? Älä tutustu pokeihin, äläkä syötä siiliä kännissä.
Siispä palaillaan, meikä lähtee kohta töehin.

PS. Aika asiallinen tää mun viesti tutulle taksikuskille: "Yarviin nimkttöi kyytii keskustast sikltäölkee" Mitä? :D

Alimmat pisteet joka tasolla.

2011-06-18T15:25:00.000+03:00

Postaan nyt kaksi kirjotusta, koska mulla on paljon asiaa.

Koin töissä ehkä järkyttävimmän tapahtuman, mitä en koskaan kuvitellut enää kokevani lähtiessäni edellisestä työpaikastani (=hullujen huoneelta). Asiakas tarttui minuun kiinni, niin että jouduin huutamaan. Alkoholilla oli vaikutusta, mutta sen ansiosta pääsin pakoon ja juoksemaan takaisin sisälle. Jossa sitten Tuomas tuli vastaan ja näytti tarttujalle samantien missä on ovi. Se sai mut vähän paikoilleen.
Miksi asiakas tekee tuollaista huoltoaseman työntekijälle? Etenkin tytöille. Meitä halvennetaan jatkuvasti eri tavoin. Muun muassa tuo väkisin repiminen mukaan ja palvelijaksi kutsuminen. Itse sanon asiakkaalle joka kerta, että minähän en ole palvelija, herra on hyvä ja ottaa itse oman kahvinsa. Ja kun tähän vastataan, että oletpas, teet kaiken mitä minä käsken. Sanon uudestaan, en ole palvelija.

MUN TEHTÄVÄ on tarjota palveluita asiakkaalle, mitä me myymme. Otan niistä hinnan ja tarvittaessa haen asiakkaalle kyseisen tuotteen. Tarvittaessa voin myös auttaa esimerkiksi kahvin ottamisessa, jos asiakkaalla on kepit eikä kädet riitä.
TEHTÄVÄNÄNI EI OLE palvellla asiakasta kuin orjaa, suostua kaikkeen mitä hän vaatii ja pitää häntä ainoana asiakkaana koko planeetalla. Itse asiassa, mun ei ole pakko myydä yhdellekään ihmiselle yhtään mitään jos en halua. Mulla on oikeus valita asiakkaat, eikä ne pöntöt sitä tajua. Mulla on perkeleenmoinen valta siinä, sillä asema saa valita itse asiakkaansa. Mun ei ole pakko myydä ihmisille joka sanoo mua palvelijaksi. Enkä myykään. Vaikka muut ihmiset eivät pidä ammattiamme minään, en alennu heidän ajattelutapaansa. Kuinka kivaa se olisi, jos tulisin sun työpaikalle kertomaan kuinka palvelija olet?

Asiasta taas kukkaruukkuun. En jaksa höyrytä tästä asiasta enää.
En päässyt Tamperelle kouluun. Tai, eihän se kai vielä ole varmaa sillä olen varasijalla kolme. Kolmen ihmisen täytyy peruuttaa niin pääsisin sinne. Ja nyt jos koskaan on outo fiilis.. Minne mä muutan? Mitä mä tuun tekemään? Ööö?
Kuvat: weheartit.com

Kauris?

2011-06-18T14:13:00.000+03:00

Yllätyin lukiessani kauriin horoskooppia. Se oli kuin kopio minusta. Mitä ihmettä?

Kauriin luonneanalyysi
Avainsanat: Organisointi, kunnianhimo, laki, järjestys
Terveys: Stressiä, hammassärkyä

"Totinen, rauhallinen ja salaa sisimmässään erittäin kunnianhimoinen Kauris pyrkii hankkimaan olemassaololleen oikeutuksen suorittamalla ja saavuttamalla menestystä, mainetta ja materiaa. Hän ei hallitse rakkaudentunnustusten romanttisia hienouksia, mutta raataa pitkiä päiviä töissä hankkiakseen perheelleen rahaa, menestystä ja vaikutusvaltaa - se on hänen tapansa osoittaa rakkauttaan. Sitä paitsi, ympäristön ja yhteisön mielipide on hänelle kuitenkin tärkeämpi kuin läheisimpien ihmisten.

Kauris ei oikeastaan koskaan saa olla lapsi. Äiti on voimahahmo hänen lapsuudenkodissaan ja vaatii lapsiltaan paljon. Pienille harteille asetetaan alusta asti valtava vastuun taakka, eikä Kauris oikein koskaan tunne olevansa odotusten veroinen. Mutta parhaansa hän yrittää. Hän on tunnollinen, ahkera puurtaja joka paneutuu työhönsä muurahaisen tavoin, unohtaen ympäriltään kaiken muun. Ehkäpä siksi hänestä kehittyykin kyynikko, joka suhtautuu kriittisesti ennen kaikkea itseensä, ja joka äärimmäisen harvoin uskaltaa heittäytyä tunteittensa vietäväksi.

Kauris unelmoi suurista saavutuksista ja kauniista asioista - mutta tositilanteessa hän jää helposti näpertelemään arkisten pikkuasioiden pariin sen sijaan että ottaisi riskin ja kokeilisi jotain uutta. Kauriilla on enemmän kunnianhimoa kuin rohkeutta, mutta hän on varsin terävä-älyinen ja vahvatahtoinen, ja sen minkä hän ihmissuhteissa häviää, hän ottaa takaisin maallisessa menestyksessä.

Rakkaus

Nöyrältä ja vaatimattomalta vaikuttavasta asenteestaan huolimatta Kauris haluaa syvällä sisimmässään tuntea ylemmyyttä ja siksi hän helposti rakastuu "raukkoihin". Kaurislapsi kantaa kotiin kulkukissoja ja siipirikkoja lintuja, aikuisena hän keräilee haavoittuneita ihmisiä. Heitä hoivatessaan hän tuntee itsensä voimakkaaksi - ja saa samalla kokea sitä hellyyttä ja omistautumista, jota hänen äidillään ei koskaan ollut aikaa osoittaa hänelle itselleen. Kauris on kasvanut alemmuudentuntoisena ja oppinut pitämään omat tunteensa piilossa. Hän näkee sisäisen kauneutesi herkemmin kuin kukaan muu, ja maailman murjomat herättävät hänen syvän myötätuntonsa - mutta omien tunteittensa kuvaamiseen hän ei ehkä koskaan löydä sanoja.

Kauris on objektiivinen ja tasapuolinen, mutta voi olla läheisilleen hyvinkin armoton, jopa kylmä. Rakastuttuaan hän on kuitenkin uskollinen kumppani, joka varmasti tekee kaikkensa pitääkseen huolta perheestään... ja jos Sinä jaksat väsymättä kertoa hänelle omista tunteistasi ja rakkaudestasi - ja näytät oman voimasi siitä huolimatta että hän haluaisi pitää sinut heikkona - saatat jopa voittaa hänen pelkonsa ja kyvyttömyytensä uskoa olevansa oikeasti rakastettu, ja löydät hänen sisältään lempeän jättiläisen, joka rakastaa sinua syvemmin ja aidommin kuin kukaan muu. Edelleen eleettömästi, mutta ikuisesti.

Parhaiten Kauriin sielun syövereistä ottavat selvää maan ja veden merkit, ihannekumppani hänelle olisi tunteellinen Kala tai romanttinen Rapu. Neitsyeen törmätessään Kauris voi kokea maata järisyttäviä tunteita, joiden olemassaolosta hän ei ole uskaltanut edes uneksia. Tulen merkit ovat Kauriille katastrofi."

Paha olla pahassa seurassa.

2011-06-09T06:03:00.003+03:00

Istun rapun edessä, juon Karhua ja tupakoin. Ei, en ole kännissä.

Johtaja (kaveri joka kuuluu An kaveriporukkaan) soitti mulle kahden aikoihin, että heidän vene on satamassa, tule taksilla ja hän maksaa. Ei siin mitään, menin. Paikan päällä mua odotti A, hänen paras kaverinsa ja muuta porukkaa. Ei vittu.. Olisin voinut nirhata Johtajan siihen paikkaan.

A katto mua pitkään, eikä millään "uumamaootpakuumakorkkareissas" vaan just sillä millä pelkäsinki. Näin sen parhaan kaverinki katseesta et tää ei ollu kiva juttu. Ilokseni huomasin An olevan töissä, ja se onneks lähtikin vähän ajan päästä. Jäimme hänen parhaan kaverinsa ja Johtajan kanssa.
An paras kaveri yritti olla kovinki ystävällinen. Näin sen kaiken läpi, se ei tykänny musta. Ei sitten ollenkaan. Juteltiin ja jaariteltiin kunnes päätimme lähteä heidän vakkari huoltsikalle parhaan kaverin kyydissä. Mulla oli tukala olo. En tahtonut olla siellä, enkä ainakaan silloin kun paikalle saapui muutama heidän porukkaansa kuuluva taksi kuski. Ja sekin, joka oli tarjonnu mulle koko illan baarissa ja olettanu että lähden hänen mukaansa, vaikken sitten lähtenykään. Tiesin mitä ne kaikki musta ajatteli ja toivoin enemmän kuin mitään, että A ei tulisi sinne. Sitä en ois kestäny.
He suunnittelivat venereissuja saareen, minä mukaanlukien. "Kyllä sä vielä tuut joku kerta sinne mukaan, ota sairaslomaa" sanoi paras kaveri monesti.

Mulla oli niin paha olla siinä seurassa, et mun oli mentävä hetkeks vessaan. Hengähtämään. Ihan vaan siks et kirosin omaa tyhmyyttäni kun kelasin kuinka jouduin JÄLLEEN kerran tälläseen tilanteeseen.
Kukaan heistä ei pidä musta, sen aisti ilmapiiristä. Miten mä jouduin tälläseen epäsuosioon? En todellakaan tarkottanu kellekään pahaa ikinä, olin vaan aivan liian hurahtanu siihen mun ihastuneeseen tunteeseen. Se saa mut miettimään, et miks teen tätä. Mikä järki on antaa itsensä ihastua niin pahasti henkilöön kun tää on ainut mitä saa vastakaikuna takasin? Halusin vaan kadota. Nopeasti ja hiljaa, ettei kukaan näkisi.

Paras kaveri heitti mut sitten himaan. Auton ilmapiiriä koristi täydellinen hiljaisuus ja muutama hassu heitto sinne tai tänne. Molemmat tiesi mistä se johtuu. Kyydistä noustessa kiitin todella paljon ja lähin vikkelään kipittelemään tänne rapun eteen.

Oonko mä oikeesti näin karsee ihminen et mua täytyy inhota näinkin paljon?
Kuva: weheartit.com

Just breathe.

2011-06-07T13:14:00.001+03:00

Kuvat: weheartit.com

Ihanaa ruuhkaa.

2011-06-05T17:27:00.001+03:00

No johan oli työvuoro. En tajunnutkaan ottavani vuoroa juuri sille päivälle, kun lukiolaiset ja yläastelaiset valmistuu (yms yms). Kaikki olivat matkalla Helsingin suosituimmalle biitsille Hietaniemen rantaan, ja tottakai mulla oli töitä huoltoasemalla sen matkan varrella.

Ilokseni huomasin töihin tultaessa, että Panu oli iltavuorossa! Olin viime kerralla hänen kanssaan ja meillä näytti synkkaavan heti (ei siis millään love at first sight -mielellä). Huumorimme osui yhteen ja pystyimme heittämään toisillemme erittäin sarkastista läppää. Ulkonäöltään ehkä hieman nössö, pitkä ja vuosimallia -79. Tultiin kuitenkin hyvin toimeen, ja tekisin enemmän kuin mielelläni hänen kanssaan vastaisuudessakin töitä.
Aluksi kerkesimme vähän kuulumisia vaihtaa ja muutamat hienot läpänheitot jaaritella, kunnes alkoi porukkaa lappaa sisälle. Kyllä, liikkellä oli varmaan gatsiljoonan verran 91-93 syntyneitä nuoria. Vaikka itsekin kuulun samaan vuosilukuun, niin huomioikaa se, että mä olin TÖISSÄ, en valmistumassa! Tiedä sitten kuinka ylpeilyn aihe sekin on, että vain peruskoulu alla...
Anyway! Monet yritti ostaa ilman papereita tupakkaa ja alkoholia, mut mä itse otin aika tiukan linjan tässä asiassa. Kysyin jokaselta joka mun mielestä näytti alle 23-vuotiaalta, niin kuin kassahenkilöitä on muutenkin ohjeistettu tekemään. Legendaarisia yrityksiä oli nämä pojat, joilta oli unohtunu henkkarit autoon, mutta autonavaimet silti oli. Jokaiselle sanoin, että haeppa paperit autosta, eikä heitä ikinä enää kuulunu eikä näkyny.

Kavahdin myös ihan punaiseksi kun A astui ovesta sisään. Kaikista näistä paikoista missä käyn, niin just tänne ja just nyt se tuli. Lehahdin ihan punaseksi ja kädet rupesivat tärisemään ihan hullunlailla. Menin vaikeaksi ja ylipäänsä sekosin ihan täysin. Silti, kaikkien näiden juttujen jälkeen mitä olimme käyneet läpi? Ei hyvää päivää. Mua nolotti niin suunnattomasti. En haluis enää ikinä et se eksyis samalle asemalle missä oon töissä. Mut se riski kai on otettava kun tälläistä keikkatyöläisduunia tekee ja hän samalla alueella ajaa taksia.

Kuitenkin, tupakalla kerkesin muutaman kerran käydä, mutta en tosissaa syödä mitään. Kello läheni yhtä ja aloin olemaan väsynyt siihen jatkuvaan ruuhkaan - vaikeisiin, hauskoihin ja helppoihin asiakkaisiin. Se kulutti. Mut ai että sitä fiilistä kun pääsi kotiin. Katsoin sitä ruuhkaa ja kuinka muut työkaverit huhkivat - enkä ollut kateellinen. En sitten ollenkaan. Hipsin vain nopeasti korkkareillani pois, moikaten vielä vartijaa joka oli valvonu ettei alaikäiset varasta alkoholia.
Ulkona oli sekasorto. Sytytin röökin ja lähin hipsuttelemaan kohti ratikkapysäkkiä, ehkä ainoana selväpäisenä. Oli oksennusta, oli itkeviä ja kovaäänisiä teinejä. Oli aivan kaikkea. Kulman takaa kääntyi yhtäkkiä mieshenkilö jolla oli jotakin kädessä. Ajattelin aluksi pamppua tai keppiä, mutta lopulta naaman nähtyäni näin myös, että se oli ase. Mielessä kävi, että soittasin poliisille, mutta en tehnyt sitä. Nyt vähän kaduttaa, sillä iltalehdessä luki että se oli Nikita Fouganthine, aka Juha Valjakkala, joka oli heilunut baarissa aseen kanssa. Huh tätä sekoavaa maailmaa.

Lopulta kolmen aikoihin olin kotona, otin jäätelöä jääkaapista, katsoin Kovan Lain ja sammuin sohvalle. Oli väsyttävä päivä, mutta rahaa tuli. Sehän tässä on vähän kuin tarkotuksena :) Tänään yövuoroon Espooseen. Can't wait!
Kuvat: socialanxietyselfhelp.com hometestingblog.testcountry.com flickr.com

Tukka, kummut... ja kesä!

2011-06-03T14:00:00.000+03:00

Noniiiiin. Nyt on virallisesti kesä, kun siirryimme kesäkuun puolelle. Minäkään en ole kerennyt kirjotella tänne oikeastaan mitään. Työt vievät aikalailla kaikki ajat mun päivistä, ainakin 15. päivään asti. Mutta hmm.. Mitä kaikkea onkaan tapahtunut?

Otin kesän kunniaksi pidennykset pois! Ideana se oli aika hyvä, koska tulossa on varmaan tänäkin vuonna kuuma kesä, niin ne vain hiostaisivat liikaa. Kun paino osasta tukasta lähti, niin tukkani rupesi kihartumaan. Tykkäisin jos ne olisivat nätit kiharat, mutta siitä ei ole tietoakaan. Toisaalta kampaajalla saisin otettua sellaisen permiksen, mistä tulis nätit laineet. Kampaajalle on muutenkin tarkoitus mennä. Vähän piristämään pidennyksien jälkeistä tukkaa. Sitä ennen tarkoituksena kuitenkin värjätä takas punasemmaksi. Nyt väri on aikalailla haalistunut.. Kuvastahan näette :) (ja siksi suttasin naaman, koska toi oli aamunaama/tukka :D)

Lisäks oon paljon ollut kummuilla. Se on siis iso niittyalue, joka on kesäsin suosittu ryyppäys/auringonotto -paikka. Olin siellä pari päivää sitten ottamassa aurinkoa (ja mun peppu paloi :D hyvä minä, vois laittaa vähän sitä aurinkorasvaakin..) Nalan kanssa ja törmäsin vanhoihin ala- ja yläaste kavereiheni Atteen ja Joeliin. Loppupeleissä he lähtivät porukoiden mukana jonnekin ja minä eksyin ihan täysin tuntemattomaan porukkaan, kiitos Nalan uteliaisuuden. Ilta oli ehkä mahtavin. Tuli ihan kesäinen fiilis.

That's the spirit of summmaaahh! En ymmärrä miks yhtäkkiä tykkään kesästä. Loppuun vielä biisi jota soitin kummuilla makoillessani non stoppina! Melkein ainakin :)

Vaatikoot vaikka mitä.

2011-05-26T19:03:00.000+03:00

Puuduttavaa esittää kaikille kuinka onnellinen olen, kun sisimmissäni tahtosin vaan huutaa loputtomaan tunneliin. Tahtoisin yöllä mennä kauas tuon joen rantaan, ettei siellä olisi yhtään asutusta. Ja vaan huutaa. Huutaa niin kovaa kun sielu sietää. Ilman että kukaan kuulisi mitään. Ilman että kukaan saisi tietää yhtään mitään.

Mä olen fyysisesti kovassa stressissä kokoaika. En välttämättä henkisesti niin kamalasti, mutta kaikki se muu. Kun pelästyin tuossa yksi yö, että olisin raskaana (mikä myös oli kummallista koska se ei sinänsä olisi edes mahdollista), olin väärässä. Menkkojen poisjäänti ei johdu siitä, vaan tästä kaikesta ympärillä hälisevästä stressipilvestä mua kohtaan. Luulin sen helpottuneen jo, mutta kun kaverini sanoi että mieli voi olla stressitön, vartalon silti ollessa täydessä stressissä. Se siinä on. Mun fyysinen ja henkinen kunto ei ole minkäänlaisessa balanssissa.

Oon syönyt paljon kaikkea hyvää ja lihonut siinä samalla muutamia kiloja. Alkaa näyttää siltä et rupean purkamaan pahaa oloa taas ruokaan, ja tiedän kyllä mihin se johtaa. Siihen on niin helppo tukeutua. Mut en anna sille valtaa tällä kertaa. Mä voitin bulimian vuosia sitten, ja vaikka tiedän silti joutuvani taistelemaan sen kanssa. En anna sille valtaa. Ruoka ei enää hallitse mun elämää, mutta seuraukset näkyvät. Pari viikkoa sitten hammaslääkärissä hoitaja kertoi kuinka mun etuhampaissa on kiillevaurio, pieni sellainen, mutta siellä se kuitenkin on. Tiedän, että se on jäännös siitä ajasta, sillä huomasin itsekin kuinka etuhampaistani muodostui sahalaitaiset. Mahahapot eivät ole hyväksi hampaille.

Silti mul on unelmia. Ja mä aijon toteuttaa ne. Vaatikoot vaikka mitä, mä teen ne.
Kuvat: weheartit.com

Asd.

2011-05-26T13:51:00.000+03:00

Ideat vähissä.

2011-05-25T02:12:00.002+03:00

Havahduin juuri asiaan, joka vie multa täysin yöunet. Ja ei, tämä ei liity mitenkään mihinkään muuhun kuin muhun itseeni. Tämä on mulle sen verran rankka aihe, etten edes kehtaa sanoa sitä ääneen. Mä en oikeesti tiedä mitä mä teen, sillä jos homma on tapahtunut, oon virallisesti pahemman luokan lirissä. Tästä en voisi edes hiiskua mun vanhemmille lainatakseni rahaa, sillä en olisi enää ikinä se sama sekopäinen idearikas tytär. Tai edes että suku tietäisi. En ole muutenkaan enää kultatyttö mummon silmissä, lähinnä sen jälkeen kun alotin tupakanpolton ja lopetin koulut kesken. Ja tämä vielä perään? Mitä musta sitten ajateltaisiin? Enkä kehtaisi kavereille sanoa sanaakaan. En todellakaan. Mulle naurettaisiin. Pystyn kuulemaan jopa sen naurun mun mielessäni.

En kaipaa tätä nyt. En en en.

Kietoudun tämän kirjoitettua tiukasti peittooni ja koitan miettiä olenko mahdollisesti erehtynyt. Koska se on mahdollista. Tottakai, ihminen on inhimillinen erehtyessään. Se että mieleen ei tule päiviä, taikka että olisin merkinnyt ne ylös, on huolestuttavaa. Samalla myös näen mielikuvan itsestäni astuessani apteekkiin sisään, pelonsekaisen huolen saattelemana. Tälläistä tilannetta en ikinä uskonut kokevani, ja olin ylpeä siitä. Nyt on asia toisin. Nyt musta tuntuu, ehkä ensimmäistä kertaa ikinä, et tää homma alkaa karkaa mun käsistä.

Mun ideat alkaa olla nyt vähissä. Ja niin myös huumori tälle kaikelle.

"I'd like to make myself believe
That planet Earth turns slowly
It's hard to say that I rather stay awake when I'm asleep
Cos everything is never as it seems
Please take me away from me"

Rahaa, rahaa, rahaa.

2011-05-24T07:37:00.000+03:00

Takana työvuoro 14:00-06:00. Ei tässä muuta kuin nukkumaan ja takaisin töihin klo 18:00. Fiilikset kuvattu aika hyvin tällä Virven LOISTAVALLA coverilla :D

Lolreps :DD

2011-05-22T11:42:00.000+03:00

Sydän.

2011-05-22T01:02:00.000+03:00

Sain juuri tietää, että vaari sai toissapäivänä sydänkohtauksen. Tämä oli hänen kolmas, ja mua pelottaa. Tahdon niin kovasti vaan nähdä häntä, koska vaikken haluis sanoo tätä, niin en tiedä millon saan viimesen tilaisuuden siihen. Julmaa ajatella näin, mut ihan kun nää sydänkohtaukset vaan varottais kokoaika enemmän ja enemmän, et käy kylässä. Viime kerrasta on noin pari viikkoa. Silti tahtoisin nähdä häntä nyt, enemmän kuin koskaan. Inhottaa laittaa tuollaiset sanat loppuun kun nyt laitan. Mut se on fakta. Me eletään hektisiä aikoja, sitä ei voi kiistää, ei sitten mitenkään.

Kuva <3

"If I could get another chance, another walk, another dance with him
I’d play a song that would never ever end
How I’d love, love, love
To dance with my grandfather again"

Koiran painajainen.

2011-05-21T14:54:00.001+03:00

Havahduin yksi ilta televisiota katsellessani outoon ääneen. Se lähti sohvan juuresta, johon Nala yleensä asettuu nukkumaan - mahdollisimman lähelle äitiä tai mua. Ääni oli tuskanen. Tuskanen tasanen vinkuna, joka voimistui ja päättyi karmaisevaan, melkein vihlovaan huutoon. Se lähti Nalasta ja tajusin sen näkevän painajaista. Kerran mulle on kerrottu, että koira voi nähdä painajaista, mutta en ikinä ollut tajunnut Nalan näkevän sellaisia.

Laitoin käteni Nalan turkille silittääkseni ja samalla rauhoittaakseni häntä. Se säpsähti ja ennen kuin tajusinkaan, mun sormi oli sen suussa. Se oli puremassa sitä, mutta tajusi ilmeisesti heti ettei niin voinut tehdä. Ihan selkeästi Nala oli nähnyt painajaista, mutta minkälaista? Se vinkuminen kuullosti aivan kamalalta.
Vähän aikaa Nala vain seisoi ihmetellen (varmaan sitä että heräsi :D), kunnes keittiön jääkaapista kuului normaali pieni naksahdus. Normaalisti Nala ei tähän reagoi, mutta nyt säpsähti ja hyppäsi mun viereen sohvalle ja laittoi pään mun syliin. Se pelkäsi.

Piristin sitä leikkimällä, joka varmaan unohdutti koko tapahtuman mielestä ja menimme nukkumaan. Nala kuitenkin jalkovälissä nukkuen. Yllätyin, kun aamulla olimme molemmat täysin solmussa, Nala edelleen samassa paikkaa. Yleensä jossakin vaiheessa yötä se hyppää pois sängystä (tässä tapauksessa kyllä sohvalta) ja menee lattialle nukkumaan, koska se on ihanan viileä.

Mutta se laittoi miettimään.. Koiratkin voivat nähdä painajaisia. Ne voivat olla säikkyjä sen jälkeen ja hakea turvaa. Ne ovat olentoja, jotka myös kokevat pelkoja: unissaan tai oikeassa elämässä. Ihan niin kuin ihmisetkin.

PS. Tästä pääset katsomaan mun upeeta hienoo puhelinta! Oikeesti, toi on mun vauva numero kaksi! Ykkösen te jo tiedättekin.

Arjen älypuhelin.

2011-05-20T03:32:00.001+03:00

Arkeen mahtuu myös pieniä iloja, kun tänään esimerkiksi päätin ostaa Samsungin upean android älypuhelimen Galaxy S:än. Kytkysopimuksella se lähti mukaan, varmaan syytä siihen ei tarvitse edes mainita. Olen kuitenkin räplännyt tätä reilut kuusi tuntia ja hittovie minkä jackpotin olen vienyt. Täähän on aivan täydellinen puhelin! Arvostelutkin sitä manasi, mutta en tosissaan uskonut tämän olevan näin upea. Hokasin tämän idean vajaassa parissa tunnissa ja loppu on ollut vain yhtä juhlaa. Tästä tuli tosi hyvä fiilis.

Latasin tähän puhelimeen kans Bloggerin ja paraikaa testailen sitä. Toivottavasti näyttää hyvältä koneella kun seuraavan kerran blogiani katson. Ja haha, lisäsin kuvan Nalasta koska se nukkuu söpösti mun kahen pinkin sukan kanssa! xD

Hyvää yötä! Huomenna taas töihin 16-22:15.

Aika vaan menee.

2011-05-19T16:16:00.000+03:00

Kaiken sen lisäksi, että hävitän tyyliin kaiken _tärkeän_ mitä omistan (lukuunottamatta vaatteita ja himassa olevia muita härpäkkeitä), multa karhutaan jotakin laskua tanssikoulusta jonka oon irtisanonut jo aikoja sitten. Maksan itse lukkojen vaihdot, joka tekee sen 260 euroa, mitä mulla ei tilillä todellakaan ole. Itse asiassa tälläkin hetkellä odotan näitä Avain Aseman miehiä tänne. Ja mikä kummallisinta, mua ei kiinnosta onko ne kivannäkösiä raksamiehiä.

Oon peeaa, nukun äidin sohvalla ja paiskin töitä melkeinpä 24/7 ens viikosta lähtien jotta saan maksettua lukkojenvaihdon ja uuden puhelimen. Lisäksi karhukirje painaa. Mulla ei oo kenenkään kaverin numeroa kelle voisi soittaa. Ja töissäkin nämä liikenneasemat painostaa mua ryhtymään vakituiseksi työntekijäksi (niin paljon musta kuulemma pidetään). Kaiken tän lisäksi mun pitäisi pistää rahaa säästöön. Tällä hetkellä aika vaan menee eteenpäin.

Selkä siis suorassa kohti uusia pettymyksiä. Alkaa tuntuu pikkasen turhauttavalta tää shaisse, joka must tuntuu et kasaantuu kasaantumistaan. Kokoaika saan olla huolissani. En saanu edes nukuttua viime yönä, koska mietin mitä seuraavaksi tulee. Ja myös sitä, että milloin voin maksaa lainat takaisin äidille ja isälle.. Normaalisti en ikinä lainaa heiltä miltään, se on mulle kova kynnys pyytää. Mut nyt oon joutunu aivan liikaa mielestäni pyytämään.

Jahas, lukkomiehet tulee. Siispä palaillaan.

"I want to say something beautiful now. I want to make you know that life is worth living. I want to start a sentence and before I'm done, I want it to make you think long and hard.. but really, I only want those things for you, because I need those things for me right now."

Kuva: definedefineplease.blogspot.com

Voittajafiilis.

2011-05-18T12:17:00.002+03:00

"Ei vttu, sun elämä on niinku jostain huonosta komediasta :D"

":DDDD sä oot niin reps"

"Tallensin sut mun puhelimeen nimellä Sari MM-Kulta."

Arvostan.

Maailmanmestareita - kukin tavallaan.

2011-05-17T15:35:00.001+03:00

Suomi voitti maailmanmestaruuden! JEE! Mut se oliki se hienoin osa tässä tarinassa. Alkuun laitan teille sanat jotka sopivat vallan mainiosti tähän tilanteeseen, ironisesti.

"Jalluu kossuu ja kaljaa, hölkynkölkyn!

Me nostetaan maljaa!

Selvästi hyvä päivä!

Hyvä päivä!

Siis hyvästi selvä päivä!"

Päätin siis lähteä juhlistamaan Suomen voittoa jääkiekossa kauppatorille. Kavereita oli liikenteessä enemmän kuin laki salli, joten lyöttäydyin kolmanneksi pyöräksi Jaanan ja hänen poikaystävän Jyrin seuraan. Pian saatiin puheluita ja lopulta päädyimme hengailemaan lisäksi Tompan, Sinin ja Nikon (ei se mun hyvä ystävä, vanha tuttu) kanssa. Kalja virtasi, oli oikein kivaa. Kauppatorille päädyttäessä rupesi Petri Nygård, jota muuten vihaan yli kaiken, soittamaan Selvä Päivä -biisiä. Niko oli ihan jumalaton Petri fani ja lauloi sitä täysiä, kännissä. Yritimme kuitenkin päästä lavan läheisyyteen, joten pidin Nikon repusta kiinni etten eksyisi - näytti muuten varmaan tosi upeelta. Niko huuteli "Hei varokaa ihmiset koht tulee spora!", vaikka ratikkaliikenne oltiin katkaistu kokonaan sieltä. Tässä vaiheessa hävitimme Tompan ja Sinin.
Jatkoimme nelisteen lavan läheisyyteen pyrkimistä. Törmäsimme äijään joka tarjos salmari pulloaan kaikille vastaantuleville. Hörpyn kautta siis jatkoimme. Nikon kanssa oli ihan älyttömän hauskaa! Pidin repusta kiinni koko aika, koska en halunnut hävitä. Yhessä vaiheessa kuljimme väkijoukossa (tai lähinnä tungimme vaan eteenpäin) mun käsi Jaanan kädessä ja Nikon kädet mun farkkujen taskuissa. Se välil nosteli mua! Raukka, säälin niitä jotka nostaa mua, en nimittäin oo mikään kevyt keijukainen!
Okei.. sitte oltiin ihan lavan holleilla ihan jumalattomissa känneissä. Niko meni roikkumaan yhelle tolpalle ja mä menin sellaselle kaiteelle seisomaan. Pian screenillä näky kun nojasin kaiteeseen pylly pystyssä. Mä niin toivon ettei se joutunu ihan telkkariin asti. En kyllä usko, tai en ainakaan halua uskoa.

Kultajuhlien ja Jyrin rähinöiden järjestyksenvalvojien kanssa jälkeen siirryimme Esplanadille iloitsemaan. Oli viiniä, oli skumppaa, oli mitä milloinkin, kunnes tajusin et mun laukku oltiin pöllitty. That's right! MUN LAUKKU OLTIIN VIETY! Siellä sitten kamalassa tuubassa soitan sulkupalveluihin "Hei mun laukku pöllittiin ja mun pitäis sulkee. Nii mikä sulkupalvelu tää olikaa?". Tosin, varas valitsi aika huonon kohteen sillä mun tilil oli ne huimat kaksi euroa. Joten sillä hän ei ainakaa pääse rillailemaan.
Niko tähän väliin koki (tiedä sitten oliko humalalla vaikutusta), että olen hänen vastuullaan ja lupasi pitää musta huolen koko illan. Aight. Niin siinä kävi, että Niko hävitti taas jälleen itsensä jonnekin ja minä hengailin Laten, Tompan ja Sinin kanssa. Täs vaiheessa mä vedin itkunaurua - mulla ei ollu avaimia, ei bussilippua, ei kännykkää, ei rahaa. Mihin vittuun mä meen yöksi? :D

Asia onneksi järjestyi kun Sini ja Tomppa sai aikaseks riidan. Sain järkättyä itelleni yösijan vanhalta tutulta. Kävimme pubin kautta ja lähdimme kämpille. Sitten vasta riemu repesikin... kun tämä vanha tuttu yritti mua pussata. Vastakaikua hän ei saanut, vaan aika kovan läimäsyn naamaan.

Vanha tuttu: Auts...

Sari: Mä tiedän ainakin kuka nukkuu sohvalla tän yön.

Ja laitoin sen sitten nukkumaan omalla sohvallansa, perkele. Minä mukavasti sängyssä. Vaikka mult oltiinki kaikki pöllitty, niin en mä rupea lohdutusta hakemaan. Aamulla pahoittelin vielä läimäsystä jäänyttä jälkeä (se oli muuten aika hiton punanen) ja hän heitti mut himaan autollansa. Okei myönnän, saatoin olla vähän bossy. Mut mitäs yritti päästä mun housuihin!

Nyt oon täysin rahaton, avaimeton, puhelimeton, bussiliputon.. Sytkäri kyllä jäi.
Naurakaa pois vaan. Itse en ainakaan muuta pysty tekee tällä hetkellä :D

Tuttua, mut hiton erilaista.

2011-05-15T18:52:00.001+03:00

Hassua olla taas tälläisessä tilanteessa, et oot aivan uusi työpaikalla. Kaikki on ihmeellistä, vaik tavallaan tuttua, mut hiton erilaista. Kiertelen siis tietyillä huolto- ja liikenneasemilla Opteam -henkilöstövuokrausfirman kautta keikkatyöläisenä. Periaatteessa olen nyt vaihtanut totaalisesti kilpailijalle työskentelemään, sillä ravaan tämän yrityksen asemilla ympäri pääkaupunkiseutua. Minua se ei haittaa, sillä ensinnäkin mun tuntipalkka nousi 0,45 senttiä ja tykkään muutenkin käydä vähän muissakin kaupungeissa. Vaikka ei nuo mitenkään kaukana ole!
Ensimmäisen perehdytysvuoron jälkeen mulle sanottiin, etten enää tarvii harjoitus vuoroja, vaan mut laitetaan ihan työntekijäksi. Okei, se meni siis ilmeisesti hyvin? Mut fakta on, et mielestäni oon vieläkin ihan pihalla. Yrityksen pomo oli soittanut mun pomolle ja kehunut maasta taivaisii, et kuinka nopeasti opin. Mut fakta edelleen on se, et mä oon ihan pihalla! :D

Onhan tää aika yksinäistä hommaa. Kiertelen keikkatyöläisenä eri paikoissa, etkä pääse sillain "kiinni" niihin ihmisiin siellä. Mut oon aina ollut sellanen ihminen, joka tykkää tehdä asioita yksin. Mua ei haittaa olla yksin ja päättää itse vuoroista mitä teen milloinkin. Ainut asia mikä mua harmittaa, on se etten oo saanu kavereilta mitään palautetta siitä että sain töitä. Mua huvitti puhua isän kanssa puhelimessa, koska se oli oikeasti ainut kuka sai mut hyvälle mielelle et sain töitä. Se oli ylpeä musta, et näinkin pian tuli niinkin monta yhteydenottoa eri työpaikoista.

Sitä vaan toivoo välillä, et olis joku sellanen ihminen rinnalla, joka oikeasti välittäs tollasista pienistä asioista. Oon himassa paljon yksin, äiti tekee monesti töitä aamusta iltaan. Myönnän, oon ehkä vähän yksin nykypäivänä, lukuunottamatta tuota nelijalkaista. Se johtuu puhtaasti siitä, etten oikeasti halua olla tiettyjen kaverien seurassa. Ei kiinnosta. Na-a. En jaksa sitä nalkutusta musta ja sit he vielä olettavat et mun pitäs kuunnella heidän juttujaan. Onneks on kuitenkin blogi. Mä oikeesti digaan tätä helpottumisen fiilistä kun kirjotan tänne mitä vaan päähän pälkähtää tai tahdon.

Tänään lätkää ja Suomi finaalissa! Kannustetaan jellonat voittoon! Taidan ottaa myös kaljan.

PS. Ekassa vuorossa multa pyydettii numeroa ja toisessa heitettiin kolikot päälle. Ihhhanaa.
Kuvat: activateyourworkplace.org.uk, flickr.com/spacesuitcatalyst

Turmelevaa, vai onko?

2011-05-12T20:41:00.000+03:00

Eksyin kaverini kautta aamulla lukemaan mielenkiintoista blogia. Se kertoi naisesta, joka opiskeli korkeakoulussa ja rahoitti elämäänsä kahdella työllä. Sekä huoraamisella.

Hän kertoi siinä hyvin avoimesti tunteistaan ja asiakkaistaan (numeroina, ei niminä). Sen takia se oli mielenkiintosta, ja laitoin sen lukemani blogit -listaankin, koska hän oli aivan tavallinen nainen. Kukaan ei kadulla ajattelisi häntä huorana, kun nykyään niitä sellaisiakin kauhistuksia seisoskelee tien vieressä. Heidät tunnistaa heti pukeutumistyylistä, seisomistyylistä ja vaanivasta asiakkaita saalistavasta katseestaan. Mutta hän oli aivan tavallinen ihminen muiden joukossa.

Se pisti minut miettimään. Naapurintyttö tahtoi kokeilla prostituutiota. En todellakaan tuomitse häntä valintansa perusteella, mutta.. eikö ne kaksi työtä riitä? Niin kuin hän sanoi, tunnissa tienasi tuplasti sen mitä tavallisella kaupan kassa -työllä. Voin ymmärtää tämän. Kerran keikan heitettyä ja pidettyään sitä setelinippua kädessä, raha iskee: sillä voi oikeasti tienata vaikka mitä. Mutta mitä sitten joudut työpaikallesi antamaan? Itsesi. Kokonaan, toisen käsiteltäväksi. Myös sellaisille ihmisille joista et pidä tai jopa kuvottaa. Selviytyäkseen (eli saadakseen rahaa) on oltava loppuun asti. Tässä vaiheessa ero raiskaukseen on selvä, mutta hiuksenhieno. Traumat voivat kuitenkin olla samat. Pystyykö prostituutiota pitkään harrastanut nainen enää rakastamaan tai kliseisesti rakastella tulevan poikaystävänsä kanssa? Tuntuuko seksi enää miltään? Tämä kaikki on kuitenkin ollut tietoinen valinta, eli periatteessa asiasta ei voi syynää ketään muuta kuin itseään. Mut julmaa se on. Hyvin hyvin julmaa. Et tietoisesti turmelee ton osapuolen ittestään.

Pystyisinkö itse tälläiseen työhön? Ehkä, jos mulla ei olisi mitään muuta vaihtoehtoa. Tällä hetkellä, en todellakaan.
Kuva: zeldalily.com

Pyörin ympyrää.

2011-05-11T17:32:00.000+03:00

Mun pienen pienessä päässä pyörii ainakin miljoona ajatusta. Onneksi on Vantaan joki, jossa voin miettiä veden loiskeessa asioita.

En enää tiedä mitä tahdon elämältä. Tahdonko opiskella? Tahdonko muuttaa ulkomaille? Tahdonko kierrellä ensin Suomea?

Mun on alettava tekemään pikkuhiljaa suunnitelmaa, mitä mä aijon tehdä.

Päivä 1 - Ensimmäinen rakkauteni.

2011-05-10T12:37:00.000+03:00

Ensimmäinen rakkauteni. Hmm. Voisin helposti kertoa tässä ensimmäisestä poikaystävästäni, mutta se ei kuitenkaan ollut ensimmäinen rakkauteni. Joten sehän olisi täysin fuskua. Saanen esitellä... koripallo!

Aloitin harrastamaan tätä lajia aivan naperona, veikkaisin ikää 7-8. Aloitin pienestä jengistä kotipaikkakunnallani ja kun siellä harrastusmahdollisuudet loppuivat, siirryin hieman isompaan. Tämä tapahtui ikävuosina 9-10 (anteeksi hämärämuistisuuteni).
Se aika on opettanut mulle paljon. Oli jengikavereita joista en pitänyt, oli turnausmatkoja kotimaassa sekä ulkomailla, oli keskenäistä kisailua, oli myös riitoja, mutta kaikkein eniten sitä ihanaa ja kullan arvoista aikaa. Kavereita oli paljon ja yhdessä tiiminä toimiessamme joukkuehenkemme vain vahvistui. Tiimi, oli se avainsana. Siellä ei suvaittu yksin ajattelemista, vaan muiden huomioon ottamista.

Yhden kauden pelasin jengimme SM-joukkueessa, mutta se päättyi lyhyeen loukkaantumiseni johdosta. Mursin lautaillessani lonkkaluuni sisäreiden puolelta, eikä sitä voitu mitenkään paketoida. Jouduin kirjaimellisesti lepolomalle, useammaksi kuukaudeksi, jolloin jäin jälkeen kaikista muista. Sen jälkeen paluu oli nihkeää, ykkös divarista aloitin, päätyen loppupeleissä kolmoseen ja sitä kautta urheiluharrastuksen kokonaan lopettamiseen. Se oli hallinnut elämääni niin kauan, että loukkaannuttuani tajusin muitakin asioita mitä pystyin tekemään, eikä paluu tuntunut enää niin kivalta.

#32, always in my heart!

Not a good idea.

2011-05-08T23:01:00.000+03:00

Okei toi blogihaasteen alottaminen ei ihan sujunutkaan eilen. Tuli vähän muita juttuja hoidettavaksi. Nyt se lykkääntyy jälleen, koska mulla on mieltäpainava asia kerrottavana. Nimittäin uni, jonka jostain kumman syystä näin vähän aikaa sitten.

Se koski henkilöä, joka oli mulle silloin _erittäin_ läheinen. Henkilö, jonka kanssa meseilin, skypeilin ja puhuin puhelimessa, ja silti aika vaan lensi. Katselin hänen puhuvan skypessä pitkät pätkät historiasta, mutta minä keskityin vain olemukseen, siihen ihmiseen, hymyillen. Kuvittelin jopa joskus hämärässä tulevaisuudessa olevani hänen kanssaan ihan vaan kahdestaan. Sitten kaikki mureni. Aivan tajuttoman nopeasti ja pieniksi palasiksi. En ole puhunut hänelle sen jälkeen, enkä tiedä, oliko se nytkään hyvä idea. Hänessä on sitä jotakin, mikä saa mut täysin koukkuun jos edes juttelen hänelle. Mut...
Me ollaan muututtu. Me ei varmasti oltaisi enään samanlaisia kuin ennen. Me ollaan kirjaimellisesti moved on. Tahdon ainakin uskoa näin. Hänellä näyttää oikeasti olevan kaikki palikat kohdillaan elämässään. Uni sai mut vaan ihan sekasin, koska oikeastaan, en pysty ajattelemaan muuta kuin sitä tällä hetkellä. Se oli vaan unta! Mitä mä höpötän!

Maami varotti mua. Se sano "Ole nyt varovainen, koska mä en tahdo nähdä sua siinä jamassa missä olit viisi kuukautta sitten. Tai mä sanon sille."

Miksi siis mietin jatkuvasti kuinka hän voi?
Kuva: illustrationsource.com

Blogihaaste!

2011-05-07T17:22:00.000+03:00

Hahaa! Mä löysin tälläsen postaushaasteen netistä, ja must tää on itse asias aika kiva. Joten päätin tarttua haasteeseen. Eli tässä on ideana joka päivä (mun tapauksessa silloin kun kerkiän) kirjoittaa alla mainituista aiheista järjestyksessä, 15. päivän ajan. Alotan tän jo heti tänään!

Päivä 1 - Ensimmäinen rakkauteni

Päivä 2 - Tätä olen syönyt tänään

Päivä 3 - Minun päiväni kuvin

Päivä 4 - Ikimuistoisin päiväni

Päivä 5 - Päivän asu

Päivä 6 - Käsilaukussani

Päivä 7 - Mieleisin syntymäpäiväni

Päivä 8 - Kaduttaa

Päivä 9 - Tämä saa minut itkemään

Päivä 10 - 10 tärkeintä biisiä elämäni aikana

Päivä 11 - Ystäväni

Päivä 12 - Harrastukseni

Päivä 13 - Tähän pyrin

Päivä 14 - Pelkään

Päivä 15 - Ikävöin

Kipeää norkoilua.

2011-05-06T11:06:00.001+03:00

Blah, tylsää norkoilla vaan neljän seinän sisällä ilman mitään järkevää tekemistä. Ei oo tuotantokausia mitä vois kattoa, ei oikeastaan mitään mielenkiintosia kirjojakaan.. vaan netti. Joka loppupeleissä rupeaa ärsyttämään (siis se, että istuu tässä koneella klo 9:00 - 20:00). Äiti on ollut kiva valo joka päivä töistä tullessaan, mut tänään ei sitäkään iloa ole. Hän tulee vasta illalla 22 aikoihin. Mitä helvettiä oikeesti teen?

Oon laittanut tylsyyksissäni työhakemuksia. Karaokejuontajaksi, matkamuistojen myyjäksi Helsingin torille ja uudestaan Opteamille. Opteam on henkilöstovuokrausfirma, ja kävin ennen reissua siellä haastattelussa, mutta eihän ne mitään ilmotellut vaikka lupasivat joka tapauksessa. Isot firmat tuppaa lupailemaan kaikkea :D
Tunti sen jälkeen kun olin lähettänyt hakemuksen, mulle soitettiin jostain aivan oudosta numerosta. En oikeastaan kelaillut mitään (tuntui uskomattomalta et joku jo tunnin päästä soittaisi!) ja vastasin tylsänä Sari. Se oli torikojun omistaja Raimo ja halusi, että tulisin lauantaina katsomaan meininkiä. Tää olisi aika upea kesäduuni, saisin olla torilla ulkona ja puhua englantia! The whole summer! Lauantaita odotellessa siis. Toivottavasti oon parantunut siihen mennessä.

"Käytiin silloin tiistaina ostamassa ehkä halvimmat känniainekset ikinä. Viinipullo 1,50€ ja kalja 0,22€. Ei voi valittaa. Mentiin meren äärelle keskelle isoja kiviä, otettiin kuvia, puhuttiin maailmasta ja juotiin. Pojat itse asiassa riisu mun päällysvaatteet (bikinit oli kyllä alla... :D) ja heitti mut hyiseen veteen. Se päivä lukeutui parhaimpien joukkoon. Jonatan, minä ja Seba oltiin mainio porukka." -Matkapäiväkirja (Marseille, Ranska)

Reilin jälkeisiä fiiliksiä.

2011-05-04T16:00:00.000+03:00

Palasin takaisin Suomeen. On tämä hienoa. Reissu oli ehkä upeimmista upein, mutta nyt olotila on sitäkin huonompi: sairastuin poskiontelontulehdukseen matkalla tänne. Ja nyt mulla on meneillään viikon antibioottikuuri. Pakko sanoa, että tää pääkipu on jotain aivan sietämätöntä.. Elän periaatteessa burana 600:lla, silla muuten makaisin vaan sängyssä täysin nuutuneena.

Matkallamme kävimme siis Italiassa, Ranskassa ja Sveitsissä. Tiedän, kuullostaa aika vähältä, mutta kerkesimme tutustua jokaiseen kulttuuriin todella hyvin. Sveitsissä multa loppui rahat, joten matkasin itekseni Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen. Laivamatkalla Tukholma-Helsinki sairastuin.
Kuitenkin, meillä oli erittäin hauskaa. Sveitsissä mukaan joinasi Seban veli Mikael ja reissulla aiemmin tutustuttu Bibi. Nelisteen käytiin hyppäämässä maailman korkein benji-hyppy, josta mulla onkin pitkät pätkät matkapäiväkirjassani (en viitsinyt nettiin tehä matkapäiväkirjaa, koska en halunnut tuolla reissulla oleilla vaan netissä). Tässäpä benji -fiiliksiä:

"Se tehtiin oikeasti niin korkealta, et meinasin jänistää jo nähdessäni sen padon. Kyse oli siis maailman korkeimmasta 220-metrin korkuisesta hypystä. Muistan kävellessämme paikanpäälle, kuinka vastaantulevat ihmiset katsoivat meitä Good luck with that -ilmeillä. Tässä vaiheessa mun kädet rupes tärisemään. Kaikki paperihommat hoidettua paikalle rupesi valumaan sveitsiläisiä armeijapoikia, ilmeisesti myöskin hyppyaikeissa. Se jos mikä auttoi tärinään: minä ja Bibi oltiin kuin taivaissa. Sitten oli aika hypätä. Mikael oli ensimmäinen, ja voi toista kunn se pelkäsi! Hänellä on erittäin vahva korkeanpaikankammo ja sen näki kuvistakin. Mikaelilta ei hymyä irronnut. Silti, kaiken sen jälkeen hyppäsi, ja sanoinkin hänelle, että nyt voit olla ihan pirun ylpeä itsestäsi. Minä ainakin olin! Paitsi sillon en sitä pystynyt ajatella. Seuraavaksi oli minun vuoro...

Odottaessani vuoroani mulla kävi mielessä, että onkohan tää sittenkään hyvä idea. Must tuntu et kaikki mun kehossa täris, kunnes ohjaaja koski muhun: It's your turn, come on.

He hivuttivat mut siihen laidalle ja rupesivat laskemaan kolmeen. Katsoin kerran armeijapoikia (kaikki katsoi laidalla kun muut hyppäsivät) ja rupesin huutamaan NO! NO! NO! Hetken kelasin etten oikeasti pysty tähän. Ammottava pudotus alhaalla laittoi mun pasmat ihan sekasin: Mitä jos se köysi oikeasti katkeaa?

Sitten armeijapojat rupesivat huutamaan You can do it! Seba huuteli kans jotakin suomeksi. Ohjaajat käski kaikkien laskea ja niin he tekivät.. Padossa kaikui ONE! TWO! aaaaand... THREE! En osannut tehdä siinä tilanteessa enää mitään muuta kuin ruveta kiljumaan ja sit hyppäsin. Kaikki nauroi (kuinka yllättävää :D), mut mä hittovie lensin! Voitko oikeasti kuvitella... En osaa kuvailla sitä tunnetta mitenkään. Tätä Mikael tarkoitti halatessaan mua ennen hyppyä. Alhaalla roikkuessani adreaniili purkautui kirosanoin, varmaan joka maan kielellä ja itkien."

Se oli hulluinta mitä oon ikinä tehnyt. Nyt alkaa sellanen päänsärky tulemaan esiin, että pakko käydä nukkumaan ofc... buranan kanssa. Lisää seuraavalla kerralla :)

PS. Kuva on Sveitsistä trekkaamasta. Huh huh!

Guess I'd rather hurt.

2011-04-03T03:35:00.000+03:00

Mä oon vahva. Oon tarpeeksi vahva. Pystyn tähän. Todellakin. Voin vaan kuvitella teitä lukijoita. Mun ajatukset heittelee täyttä vuoristorataa, mutta voitteko moittia? Tällänen mä oon: toisena päivänä rakastan kaikkea ihanaa ja toisena itken sängyssä itseäni uneen.

Mä lähen reissuun, pois tästä ympärillä pyörivästä hälinästä. Kaveritkin haluavat nähdä ennen matkaa (hyvin pystyn mahduttamaan n. 20 kaveria 4 päivään..) ja osa jopa suuttuu kun en pysty. Mulla ei yksinkertaisesti ole vain aikaa hoitaa kaikkea neljän päivän sisään. Pitäisi pakata, miettii tarkasti tavarat, testailla maastokenkiä ja sit vielä käydä jokasen kanssa syömässä, bilettämässä tai urheilemassa. Sillain, haloo? Missä ihmisten terve järki on? Nää viimeset kuukaudet on paljastanut aika monen ihmisen todellisen luonteen. Eikä aina hyvällä tavalla..

*Saattaa sisältää tekstiä joka ei sovellu heikkohermosille*

Arvatkaapa mitä. Mua ei vois kiinnostaa tällä hetkellä hevon vittuakaan ihmisten kiukuttelut ja paiseilu mun tilanteen takia. Jos jokainen ajattelee noin paljon omaa persettään, että mulle täytyy ruveta heittämään huulta kun MINÄ toteutan MINUN unelmiani, niin antaa heittää. Jos sua ei liikuta et muutan Tampereelle, miks sit puhut siitä kokoajan ja haukut kaupunkia? ETHÄN SÄ OLE KERTAAKAAN SIELLÄ KÄYNYT! Miten joku voi tosissaan luulla, että dissaamalla mun päätöksiä lähtee mm. reilaamaan ja muuttaa Tampereelle, voi saada mun mielen muuttumaan? Miten sun elämä on niin paljon parempaa? Miten ihmeessä se hevosenlanta tipahti sun selkään? Voi kurjuus! Mä niin nauran sinä päivänä kun pakkaan tavarat muutto-autoon ja ajan pois tästä helvetin enkeleiden kaupungista. MÄ ODOTAN SITÄ. Ihan tosi! Mä mielummin eläisin virtahevon perseessä tällä hetkellä kuin täällä.

*The end*

Huh, että helpotti. Ja anteeksi vielä ruma kieleni, oli pakko vaan purkaa jotakin :D Pistän loppuun nätin biisin, johon mulla on ainaki todella mukavia muistoja. Tänään oon muistellut paljon.

Aikalisä, kiitos.

2011-04-01T19:24:00.000+03:00

Matkaan on enää 4 päivää. Ja tahtoisin lähteä sinne jo nyt heti. Mä tahdon pakoon.
Nää viimeajat on ollut aika tuskallisia. En oo kerinny edes miettimään mitään ja nyt kun pysähdyn niin kaikki kaatuu päälle. Kaikki, siis aivan kaikki. En mä voi tälläsenä ihmisrauniona lähtee reissuun? Voi herranjestas.

Entä se ilta kun soitin Seballe (siis tämä reilikaverini, myös taxi-kuski) itkien, että vie mut kotiin? Jep.. Olin ollut entisten kämppiksieni bileissä ja sain selville että kämppikseni on ollut ihastunut muhun jo jonkin aikaa. Juoksin loppupeleissä sieltä asunnosta ulos ja rupesin itkemään, tätä kruunasi vielä boolinhuurunen humala. Se oli taas vähään aikaan paskin ilta. Menetin hyvän ystävän. Niin kuin sanonta menee: "Hyvän ystävyyden voi pilata tunteilla." Ei me olla enää samat kämppikset kuin ennen.
Eilen A:n kaveri pyysi mua kaljalle. Menin, of course, tykkään heidän jengistään. Mutta se ilta oli jotain niin järkyttävää: kopelointia ja juottamista. Lisäksi sanoja joista en ole varma tarkoittaako hän niitä oikeasti. "Mä tahon niin nussia sua." tai "Sä oot aivan täydellinen." Ja taas Seba heittää mua kotiin säestyksellä i told you so.

Mikä tässä on.. Että kaikille muille oon täydellinen, mutta en sille kenen nimenomaan juuri haluisin et olisi tota mieltä. Miksi, oi, miksi. Mä tahdon pakoon kaikkea tätä paskantärkeetä jauhamista, muuten mä oikeasti tuun hulluksi. En kestä enää yhtäkää sanaa miehiltä, jotka niin mukamas haluavat mua. Koska mä oon vammanen, mä oon ihan sairaalloisen nirso miestyyppien takia ja eaaeaeaeaaaaaaaaaoooooooooooooo!

Kaikki on paremmin kun pääsen reissuun eikö vain? Sanokaa että on?

Mä tarvitsen breikin!
Kuva: parconline.biz

Yksinäinen pikku-lauantai.

2011-03-24T13:56:00.000+02:00

Kaverini soitti toissapäivänä murheissaan, ja kertoi samalla ikäviä uutisia. Hänet oli jätetty. Se ei ollut yhteinen päätös, vaan jätetty. Tuo sanakin on aivan kamala. Voin kuvitella miltä tuntuu kun tunteet ovat yksipuolisia, mutta tuota jättämistä en. Kaverini näytti olevan todella hajalla asiasta, ihan kuin matto oltaisi vedetty alta pois.
Ainoa ratkaisu tähän oli hänen mielestään alkoholi, joten tarjouduin mukaan tueksi. Oikeasti halusin katsoa ettei hän tee mitään typerää, mutta kuinka kävikään..

Menin siis hänen luokseen Vantaalle aloittelemaan. Juteltiin aika syvällisiäkin ja lähimme lähibaariin pelaamaan biljardia. Olimme tässä vaiheessa jo hulluissa tuitereissa, joten masennus vaihtui äkkiä ylitsepääsemättömään hauskanpitoon. Hyvä näin :)
En tiedä miten kaikki tapahtui, mutta huomasin pian olevani yksin Vantaan klubilla. Kyllä, voitteko kuvitella? Kaverini poikaystävä oli tullut kaverini luokse ja hän lähti lätkimään, tottakai, hänhän oli vieläkin yltäpäältä rakastunut tähän henkilöön.

Miten mun loppuilta meni? Kävin ostamassa muutamat Crowmoorit ja päätin lähteä kotiin. Taisin kuitenkin ottaa muutaman liikaa, sillä kuljien tietä pitkin laidasta laitaan. Varmasti ihan huvittava näky! Kuitenkin päädyin jotenkin Tikkurilan juna-asemalle, jossa siristelin silmiäni (etten näkis kaikkea kahtena) juna-aikatauluille: kaikki junat olivat menneet. Great! Siispä soitin kaverilleni, ettei mulla ole muuta mahdollisuutta kun tulla sinne yöksi. En todellakaan olisi tahtonut kolmanneksi pyöräksi sinne, mutta en kyllä myöskään nukkua ulkona - ja vielä hanskat hävittäneenä! Taapertelin pitkin katuja huvittuneena mitä ihmiset musta kelailevat kun hädin tuskin pysyn pystyssä. Aamulla repesin totaalisesti kotimatkalla bussissa, kun luin lähetettyjä viestejä. Seba oli joutunut uhriksi :D

Sari:

"Oon tikkurilassa ihan älyttömän nuonoex kunnos. Mikä meininki diekkä?"

Seba:

"Just menossa nukkumaan, soitellaan huomen ja mennään syömään.."

Sari:

"Joo! Eka ku pääsism täält tiksistä veös :<:"

Että morjensta vaan, saan kyllä niin kuulla tästä kun mennään syömään. Hah.
PS. Chattailin kännykäl baarissa. Kuva kertoo vähän siitä :D

Tahdon vain pois.

2011-03-23T09:19:00.000+02:00

Mä vihdoin tajusin sen. Oikeesti. Kerrankin.
Oon ollut ärsyttävä ja takertuva huoranpenikka. Mulle juolahti mieleen tämä Frendit -sarjan oivallus, kuinka "he's just not that into me". Sen kun olisin tajunnut ajoissa, olisin voinut lopettaa. Mutta ei, mun oli vielä elätettävä pieniä toiveita A:n suhteen. Ja putosinhan minä sieltä kovaa alas. Eilen kasailin itteäni sanomalla: "sä et ole niin tyrmäävä, että sua seurattais jonnekin Tampereelle asti". Tottahan se on.

Tämä tilanne tosin on turhauttava. Jokaisella uudella tapaamallani ihmisellä menee minuun samantien maku, kun kuulee Tampere -suunnitelmastani. Oon tavallaan rätti joka vain hengailee mukana ja välillä pyyhitään pölyjä. Mua ei kiinnosta enää edes ihmisten mielipide tästä, sillä kukaan ei suhtaudu siihen positiivisesti. Kommentit mun lähdöstä ovat aina hämmästyneitä ja jopa ivallisia. Sen takia tämä ei edes ole helppoa, vaan olen monesti miettinyt "miksi mä teen näin?".

Kaikki luulevat voivansa kääntää mun pääni tässä asiassa.
Mut oikeasti kaikkien takia mä haluan vaan enemmän pois täältä.
Kuva: jmorganmarketing.com

Ehheh.

2011-03-21T10:16:00.000+02:00

Meinasin alottaa nyt kirjottaa, mut en taida jaksaa. :D

Ihana viikonloppu ja rikkovat muistot.

2011-03-14T10:54:00.000+02:00

Ensimmäinen vapaa viikonloppu vuosituhanteen. Tarkoitan TÄYSIN vapaata: perjantai, lauantai ja sunnuntai. Sain vieraan lapista, Maamin. Minä, Maami ja Miro pidettiin ehkä top-5 parhaisiin lukeutuva viikonloppu. Ensimmäisenä päivänä löhöiltiin kotona, mutta lauantai oli sitten riemukkain päivä. Heräiltiin aamu yhdeksän aikoihin ja lähdettiin Korkeasaaren kautta Golden Raxiin syömään, jossa vietimme sitten aikaa noin kolme tuntia. Illalla aika meni jumalattoman naurun saattelemana kämppikseni, Jonin ja Lisan kanssa. Olin aluksi peloissani, että Miro ja Maami ei tykkäisi heidän seurastaan, mutta meillä oli mielettömän kivaa. Maami ei malttanutkaan lähteä edes aamujunalla vaan siirsi sen ilta 22:23 lähtöön, johon täpärästi kerkesimme. Minä lähdin siitä samalla muutamalle keskustaan odottelemaan, että Tara pääsee töistä kaheltatoista.

Istuskelin siis pubissa yksinäni ja ajattelin. Kittasin samalla lemppariani Crowmooria, ja pakko myöntää, että aika kovaan tahtiin. Tässä pubissa hengailimme A:n kanssa kolme viikkoa sitten. Muistin kuinka onnellinen olin, meinasin silloin pakahtua. En saanut irti silmiäni vastapäisestä penkistä, sillä mielikuva tummasta hahmosta oli siinä koko ajan. Ajattelin kaikkia niitä pieniä liikkeitä mitä hän silloin teki, kuinka myöhemmin istuin samalle penkille - ja pussattiin. Se oli mulle kuin unelmaa, mutta sekin taikapilvi rikkoutui pirstaleiksi ajatellessani omaa tyhmyyttäni ja tylyä jättämistäni. Välillä toivoisin, että hän näkisi mitä hänestä ajattelen. Koska totta puhuen, en todellakaan olisi halunnut näitä ihania muistoja hänestä. Ne vaivaa mua. Ne rikkoo mua. Ne saa mut itkemään. Ne saa mut ajattelemaan, että miksi mä muuttaisin Tampereelle kun täällä on jotakin näin hyvää vielä jäljellä. Mun oli vaihdettava paikkaa.

Taran tultua sysäsin ajatukseni syrjään. Tutustuimme kolmeen eri poikaan, joiden kanssa muun muassa ajelin pulkalla pitkin baaria. Kaksi olisi tahtonut lähteä mun luokse, mikä olisi ehkä ollut hyvä idea tätä tilaa ajatellen, mutta en pystynyt. Päädyin loppupeleissä jälleen juoksemaan heitä karkuun baarista taksiin - ettekä ikinä arvaa kuka oli taksi-kuskina. A:n kaveri. Se on tätä sattuman summaa. Mä vihaan tätä. Mä vihaan vihaan vihaan.

Miksi oon tällänen säälittävä tyttörukka?

"Nainen laittaa tanssikengät jalkaan

Ja samettimekon, jonka sai hän rakkaaltaan

Kun rakkaastaan joutui hän luopumaan

Ei hän suostu tanssimaan, seinäruusuna hänet tunnetaan"

Kuva: topnews.in

Kotisohva, paras sohva.

2011-03-11T07:46:00.001+02:00

Tää on ihan järkyttävää paskaa. Tai toisin sanoen, oon hieno ihminen. Kertakaikkiaan upea ihmisolento!

"Kai sä A tajuut et oon ihan paskana et joudun heivaa sut vaa sen takia et muutan. Se, et sä juttelet mulle niitä näitä on vaa tuskallisempaa. Joten pliis, älä. Koska mä rupeen aina sit kuvitteleen jotain ihan muuta."

Tylysti, mutta varmasti, vaikken oikeasti edes haluisi tehä noin! Aaaaarg, mun järki ja tunnepuoli näyttää olevan mielettömässä sodassa keskenään. Järki kyllä aina loppupeleissä voittaa. Mut ne on ruhjoutunu molemmat jo niin pahasti, etten oikeasti tiedä mitä teen. Mulla vähän niinku hajoaa nuppi pikkuhiljaa. Siksi vetäisin eilen aamulla töistä päästyäni viinipullon, 2 siideriä ja lopuksi vielä 4 shottia - joiden jälkeen sammuin omalle kotisohvalle.

PS. Oli viimeinen vuoro. Enkä tule enään näkemään A:ta. Kidutus on virallisesti ohi.
Kuva: nancynutts.tumblr.com

Isku suoraan sydämeen.

2011-03-09T07:45:00.000+02:00

Tänään se iski. Se kaipuu ja ikävä mikä mulle tulee jättäessäni tän kaiken. Teistä tämä saattaa kuullostaa tyhmältä, koska tein tämän päätöksen muutosta ihan tietoisesti. Mutta mä varauduin tähän. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän pidätteleväni kyyneleitä lähtiessäni täältä. Ensimmäinen kova paikka saavutetaan tänään: viimeinen yövuoro ja pomon tapaaminen viimeistä kertaa. Ihmiset ja työkaverit ovat mulle rakkaita, siksi tässä tällä hetkelläkin pidättelen itkua.

"I don't know where

Confused about how as well

Just know that these things

Will never change for us at all"

Se, että jouduin pitkän järkeilyn tuloksena sanomaan sanat ihmiselle kenelle en todellakaan haluaisi sanoa, "Mä suosiol peräännyn". (En enää pysty pidättelemään kyyneleitä) Lähetin A:lle eilen viestin, joka särki jo mutkin sisäisesti, koska mulla ei ole mitään sitä ihmistä vastaan. Musta olisi mielettömän itsekästä kiduttaa molempia osapuolia tässä, vain saadaksemme hetken ajan huvin, joka saattaisi koitua sotkuiseksi jutuksi. Se näkyi töissä, sillä A ei ilmestynyt ollenkaan paikalle, vaan hänen kaverinsa. Hänen sanansa kaikuvat edelleenkin korvissani: "Niin mä kuulin että olit viheltänyt pelin poikki..". Pystyn kuvittelemaan sen A:n suusta, ja se ei ollut hyvä. Se jos mikä särki mua lisää.

"I hope you know, I hope you know

That this has nothing to do with you

It's personal, myself and I"

Mut eteenpäin mua vie mun unelmat. Ne on täyttymässä, ensimmäistä kertaa ikinä elämäni aikana. Jos näkisitte kuinka silmät loistaen puhun tulevasta, niin ymmärtäisitte. Vaikka tää on ehkä vaikeimpia asioita mitä ikinä teenkään, tiedän että tuun olemaan niihin tyytyväinen. Muutto pois Helsingistä on ollut pitkään pelkkä hämärä haave, josta melkein jo luovuin. Onneksi en.

"En ehkä osaa selittää

Ei sanat riitä vaikka kuinka yrittää

Mut jos vain tietäisit

Ymmärtäisit"

Vapaa.

2011-03-08T19:16:00.000+02:00

Mä olen kyllästynyt niihin
voimiin, jotka ohjailee mun elämää,
jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.
En tiedä, onko se väärin,
kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan,
sillä niin olis käynyt, jos ois jäänyt eiliseen kii.

Joku mua piteli siinä,
se oli niin kamalan vahva,
eikä se halunnut päästää irti.
Melkein kuin lihaa ja verta,
suurempi vuoria, merta,
se sellaiseksi kasvoi mun päässä.

En aio tuntea pelkoo,
vaikka pelkään, et se ei oo musta kii,
mut mä luulen, et ihminen on sitä vahvempi.
Mä aion antaa sen kuolla,
en enää anna sille tilaa hengittää,
mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää.

Mä rakennan kotini yksin,
mä armahdan minäni yksin,
ja pakotan pitämään itseni koossa.
En ole se surkea rätti,
jonka sydän on imetty kuiviin,
en rakenna sille kotiini huonetta.

Mä valitsin juosta,
koska luulin, etten osaisi muuta.
En enää tunnista itseäni tuosta,
se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan.

En odota yllätystä,
en pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taaksepäin,
mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
enkä kuolematon,
mut mä tiedän vaan sen,
minkä sydän on tiennyt kauan;
Tää mun pakoni loppuun juostu on.

:'(

2011-03-08T14:47:00.000+02:00

Mä en odota sua ikuisuuksia.

2 vuoroa enää ja sit tää kidutus on ohi.

Levottomia unia ja heräämisiä.

2011-03-06T16:04:00.001+02:00

Oon alkanut levottomaksi unieni kanssa. Eilen näin monia eri unia, monista eri henkilöistä. Friikimpää tästä teki vielä herätys: Lisa ja Joni tuli kylään. Heräsin kamalaan paniikkiin, ja noustessani kaadoin tietokonetuolin ja pyykkikorin. Katsoin huonettani (mikä sekasorto) ja repesin raikuvaan nauruun. Tässä vaiheessa mun oven takana oli jo aika paljon katsojia: "Sari mitä ihmettä sä teet?"
Tänään heräsin yläasteen päästötodistus naamallani. Veikkaan että kämppiksiä ei kiinnosta penkoa mun todistuksia läpi, joten ainut mahdollisuus on unissakävely. TAAS! Pidän sitä tollaisessa kansiossa, jossa on muitakin todistuksia, HYLLYSSÄ! Mitä ihmettä tapahtuu?

Töissä mun lähtö on jokin suurikin paraati. Asiakkaat sanovat mun lähtemisen olevan suuri menetys työpaikalleni ja kaipuu tulee olemaan on kova. En ikinä ajatellut, että olen vaikuttanut näin moneen ihmiseen siellä ollessani. Tämä koko tilanne tuli ihan puun takaa.. Enkä todellakaan tiedä mitä ajatella.

Tänään jäljellä 3 päivää. Saattaa myöskin olla, etten kuule A:sta enää yhtään mitään sen jälkeen. Joten täytyy nauttia tästä silmänruoasta. Huoh. Sanat täsmää aika hyvin tähän.

"Why you're looking like that?

I'm burning like fire, I wanna be higher

Just let me know why you're looking like that?

You're driving me crazy, you're looking amazing"
Kuva: thehealthage.com