Joskus sitä toivoo olevansa ala-asteella ja ainut huolenaihe olisi että millon pääsee pihalle leikkimään. Eipä ole enää. Se on jo long gone takana, ja edessä ovat niin sanotut aikuisten ongelmat. Ongelmat, joita ei voi kun sydän ratkasta, mikä tekee siitä entistä paskempaa kun järki ei voi olla pelissä mukana. Tai jos on, niin tunne kyllä vie tässä tilanteessa voiton. Valitettavasti.
Tilanne raastaa mua koska tiedän mitä toinen musta haluaa, kun taas toisesta en tiedä. Tiedän kenet haluan ja mitä. Entä jos hän ei tahdo samaa? Mun ei sitten ole mitään järkeä tuhlata aikaani. Mutta kun mä en tiedä. Enkä yhtään tiedä miten voisin ottaa asian puheeksi. Oon niin syvällä pohjassa tässä tietämättömyydessä, että tekisi mieli huutaa Beyoncen tavoin "Oh, killing me softly and I'm still fallin'".
"Hit me like a ray of sun
Burning through my darkness night
Remember those walls I built
Well baby they are turning down
I found a way to let you in
It's like I've been awaken
Every rule I had to break
It's the risk that I'm taking
I promise you one thing
I ain't never gonna shut you out"
Kuva: weheartit.com
Mun mielestä se ei ole ajan tuhlaamista vaikka jossain vaiheessa huomaiski, ettei haluta samoja asioita ja tiet erkanee. Elämä opettaa. Opit koko ajan lisää itestäs ja se on hyvä tulevaisuutta ajatellen ;)
VastaaPoista