Liian lähelle.

Pelkään päästää ihmisiä liian lähelle. Sen tietävät muutamat ystäväni. Ei sen takia että olisin kertonut, vaan juuri sen takia, että he tuntevat mut. He ovat nähneet kuinka hajalla olen joskus ollut, ja myöskin kuinka onnellinen olen ollut.

Tää pelko on tullut vuosien varrella. Olen ollut sinisilmänen naiivi tyttönen, joka luotti ihmisten hyvyyteen. Kyllä, olen tehnyt virhearvioita ystävyyssuhteissani ja jopa seurustelusuhteissani. Todellinen luonne on monesti tullut esiin ystävyyssuhteen päätyttyä tai eron aikana. Se on jännä kun miettii esimerkiksi pariskuntia, jotka ovat olleet yhdessä vuosikymmeniä. Tunnetko sä silti partnerisi? Voiko kukaan koskaan väittää tuntevansa yhtään ketään? Ihmisluonnon arvaamattomuuksia: mistään ei voi ikinä olla varma. Itse pukisin sen näihin sanoihin "Mikään ei ole ikuista". En ole ikinä törmännyt ikuisuuteen, enkä oleta ikinä törmääväni. Se sana sinänsä ahdistaa, mut joillekin tuo turvaa. Kuinka moni tässä elämässä loppupeleissä elää happily ever after?

Ihmiset joita aikoinaan luulin elämäni tärkeimmiksi ihmisiksi, käyttivät mun heikkouksia hyväkseen mitä olin uskoutunut heille. He käyttivät niitä jopa mua vastaan, vierittääkseen syitä mun niskaan. Yrittäen tietyllä tavalla manipuloida, että minä olin se paha.
Tuo on henkisesti ollut yksi mun pahimmista hetkistä elämässäni. Se kun kääntyy vastaan käyttäen aikaisemmin kerrottuja asioita. Se on vähän kuin matto vedettäisiin alta.

Joten joo, en tykkää päästää ihmisiä liian lähelle. Joskus huomaan, että olen päästänyt ja mun on pakko vaan ottaa etäisyyttä. Niin kuin nytkin.
Kuvat: weheartit.com