Kun häpeä pieksee rintaa.

Onko menneisyydellä väliä? Oon pohtinut tätä ennenkin, mutta se mietityttää. Jotkut ei sulata sitä, jotkut sulattaa.


"Korkokengissään
Yli sillan kulkee
Kotia kohti vaeltaa
Ja häpeä pieksee rintaa
Häpeä pieksee rintaa"


Joskus toivon ettei ihmiset reagoisi siihen miten yleensä. Toivon välillä, että suihkussa kaikki paha vaan valuisi veden mukana viemäriin, eikä tulisi sieltä ikinä ulos. Eikä tarvisi ikinä kertoa niitä asioita kenellekään. Tähän mennessä olen onnistunut siinä hyvin, kaunistelemalla asioita. Se jää hänelle mieleen. Ja sä vaan toivot sillä hetkellä ettei sua tuomita.


"Jää vaatteet eteiseen
Korvarengas puuttuu
Kaulassa merkki: syyllinen"


Tahtoisin, että siihen suhtauduttaisiin normaalisti, kuin se ei olisi mitään. Tai tällä hetkellä on ainakin yksi, kenen tahtoisin suhtautuvan tähän sillä tavalla. Koska se on osa mua, ja tulee aina olemaan. En saa pyyhittyä sitä pois, vaikka kuinka haluaisin. Mun täytyy vaan olettaa, että silloista mua ymmärrettäisiin, koska se ihminen on kaukana siitä ihmisestä mikä olen nyt. Mulla ei itselläni ole enää vaikeuksia hyväksyä sitä, mutta monella muulla on. Se tapa jolla ihmiset mua katsoo ennen ja jälkeen kun olen kertonut, on karmaisevan erilainen. Tahtoisit palata siihen ennen -katseeseen, mutta jälkeen -katse on enää jäljellä. Kun katsot sellaista ihmistä silmiin, kellä on tuo jälkeen -katse, tahtoisit vaan vajota maan alle.


"Kun häpeä pieksee rintaa
Ei henkeä saa
Ja se yksin täytyy kantaa
Liinoihin kääriä, parantaa"